Hyvästit pikkuautolegendalle – täyssähköinen Puma korvaa Ford Fiestan

Ford Fiesta on yksi ovaalimerkin pitkäikäisimpiä mallinimiä, koska se on kuulunut Euroopan Fordin valikoimaan katkeamattomasti jo vuodesta 1976 lähtien. Pikkuauton loppu koittaa kuitenkin ensi vuonna.

Ford julkaisi Fiestan kunniaksi suorastaan tunteellisen videon, jossa vahvistettiin myös tuotannon päättymisajankohta. Tuo hetki koittaa ensin vuoden kesäkuussa, eli kuusi vuotta nykysukupolven esittelyn ja alle kaksi vuotta Fiestan viimeisimmän faceliftin jälkeen. Uutta B-segmentin pikkuautoa ei ole luvassa seuraajaksi, vaan epäsuorana korvaajana toimii Puma-crossoverin täyssähköinen versio.

Fordin videolla Fiestan omistava isoisä lukee lapselleen iltasatua kirjasta, jonka otsikko on “Fiesta – Little family car”. Sitten hän kertoo kansanautoksi kuvailemansa pikkuauton tarinan ja toteaa lopuksi, että Fiestan loppu koittaa koska sen työ on tehty. Fordin pikkuautosta on ollut tarjolla sen pitkän historian aikana laskutavasta riippuen joko seitsemän tai kahdeksan sukupolvea, ja maailmanlaajuinen myyntimäärä on kohonnut yli 18 miljoonaan yksilöön. Fiesta on edelleen Ison-Britannian myydyin auto, ja siellä niitä on saatu kaupaksi lähes viisi miljoona kappaletta.

Fiestan valmistus Saksan Kölnin tehtaalla päättyy ensi kesäkuun lopussa. Tilauskirjat pidetään auki niin kauan, kunnes loppukin tuotantovolyymi on myyty. Ford pudotti äskettäin kolmiovisen version pois Fiestan mallistosta, joten loppuajaksi tarjolla on enää viisiovinen korimalli. Hot hatchien ystävät saavat kuitenkin nauttia Fiestasta vähän kauemmin, koska ST-sporttiversio säilyy tarjolla vielä vuotta pidempään.

Suosittelemme

Fiestankin loppu johtuu automaailman sähköistymisestä, koska Fordin Saksan päätehdas Kölnissä muutetaan sähköautojen tuotantolaitokseksi. Tulevaisuudessa valmistettavat sähkö-Fordit ovat kuitenkin hyvin todennäköisesti Fiestaa suurempia ja kalliimpia malleja, joten Fordiltakaan ei jatkossa saa enää edullista peruspikkuautoa. Fiestan jäähyväisvideon lopulla väläytetty sähkö-Pumakin on selvästi Fiestaa arvokkaampi auto, vaikka sitä valmistetaan Romaniassa Craiovan tehtaalla vuodesta 2024 alkaen.

LähdeCarscoops

Lue lisää