MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

Hyvää syntymäpäivää, Jacky Ickx – Belgian Porsche teetti kuskilegendan 75-vuotisjuhlien kunniaksi oman erikoismallin uudesta 911:stä

Belgia ei ole varsinaisesti maailmankuulu menestyneistä autourheilijoistaan, mutta heitäkin löytyy sentään muutamia. Yksi Belgian tunnetuimmista kisakuskeista on heti tämän vuoden ensimmäisenä päivänä 75-vuotisjuhliaan viettänyt Jacky Ickx. Miehen ura alkoi jo 1960-luvulla, ja se jatkui 1980-luvun puoleenväliin asti. Ickx oli hyvin menestyksekäs F1-kuljettaja, mutta hän ei kuitenkaan koskaan yltänyt maailmanmestaruuteen asti. Lisäksi Jacky Ickx kisasi erilaisilla urheiluprototyypeillä ja nappasi peräti kuusi voittoa Le Mansin 24 tunnin koitoksessa.

1970- ja 1980-luvuilla Ickx toimi Porschen tehdaskuskina, ja hänet on nähty usein myöhemminkin Porschen ratissa eri tilaisuuksissa. Belgian Porsche-maahantuojana toimiva D’ieteren päätti nyt juhlistaa kisalegendan 75-vuotista merkkipaalua ihkaomalla erikoismallilla, joka on saanut osuvan Belgian Legend Edition -nimen. Auto saa kunnian olla ensimmäinen erikoismalli, joka on tehty viime keväänä markkinoille tuodun 992-sukupolven 911:n pohjalta.

Erikoisversion lähtökohtana on käytetty nelivetoista 911 Carrera 4S:ää, jota Porschen yksilöintidivisioona Exclusive Manufaktur alkoi työstää Belgian maahantuojan ideoiden pohjalta. Johtoajatuksena pidettiin Ickxin tavaramerkkinä toiminutta kypärää, joka yhdisti sinistä ja valkoista. Niinpä erikoismalliin kehitettiin aivan oma sinisen sävy, joka nimettiin X Blueksi. Lisäksi kuskin puolen B-pilaria koristaa Belgian lipun ja Jacky Ickxin nimikirjoituksen yhdistelmä.

Suosittelemme


Vanteina palvelevat puolestaan edessä 20- ja takana 21-tuumaiset Carrera Classic -kiekot, jotka on myöskin maalattu X Blue -sinisellä. Niitä koristavat valkoiset raidat Porsche Exclusive Manufaktur toteutti laserkaiverruksen avulla, ja raidat muistuttavat kuulemma Ickxin kypärän visiiriä kiertänyttä kapeaa valkoista nauhaa. Sisusta on puolestaan verhoiltu mustalla nahalla, joka saa kontrastia Pebble Grey -harmaasta tikkauksesta kojelaudassa, oviverhoiluissa ja ohjaamon takaosassa. Tikkaukset on ommeltu käsin, ja niiden X-muoto kumartaa Ickxin sukunimen suuntaan.

18 suuntaan sähköllä säätyvissä sporttipenkeissä on puolestaan käytetty Pebble Grey -harmaita ompeleita, ja niskatuissa komeilevat 911-logot. Lisäksi etupenkkien taustatkin on verhoiltu nahalla. Sisätilojen muutokset viimeistellään nahkaiseen keskikyynärnojaan brodeeratulla Ickxin nimikirjoituksella, ja hiilikuituisissa kynnyslistoissa komeilevat Belgian Legend Edition -tekstit. Lisäksi avain on sävy sävyyn auton kanssa, ja sitäkin koristaa Jacky Ickxin nimikirjoitus. Kiinnostuneille täytyy tuottaa valitettavasti pettymys, koska autoja valmistetaan vain 75 kappaletta pelkästään Belgian markkinoille.

LähdeCarscoops

Lue lisää