Honda Prelude tekee comebackin – japanilaismerkin coupén uusi painos on kaksiovinen hybridi

Prelude-niminen kaksiovinen coupé kuului Hondan mallistoon 1970-luvulta aina 2000-luvun alkuun saakka, kunnes alaspäin osoittaneet myyntikäyrät tekivät lopun Preluden tarusta. Nyt klassinen mallinimi tekee kuitenkin yllättävän paluun, ja korimallikin on yllättävän klassinen.

Viime aikoina coupé-nimitystä on totuttu käyttämään yhä useammin viistolla kattolinjalla varustettujen neliovisten sedanien tai katumaastureiden yhteydessä, mutta Tokiossa Japan Mobility Show’ssa lanseerattu Prelude-tutkielma on edeltäjiensä kaltainen aito kaksiovinen coupé. Virallisesti kyseessä on vielä konsepti, mutta auto näyttää jo lähes valmiilta ja Honda puhuu itsekin tuotantoaikeista tutkielmansa yhteydessä.

Kuva: Honda

Muotoilun osalta uudella Preludella on melko vähän tekemistä klassisten esikuviensa kanssa. Viistoon kattolinjaan on sen sijaan otettu mallia USA:n markkinoilla viime vuosina tarjolla olleesta Civic Coupésta, ja kauniisti kaartuvasta katosta voi löytää yhteyksiä jopa Porsche 911:een. Samaa voidaan sanoa takapään täysleveästä ledipaneelista sekä takapuskurin Prelude-tekstistä, jonka fonttikin on hyvin lähellä Porschen käyttämiä logotekstejä.

Kuva: Honda

Keulailmettä dominoi sen sijaan puskurista ulospäin työntyvä kohouma, jonka voi ymmärtää vaikkapa viittauksena Hondan moottoria hyödyntäneisiin menestyksekkäisiin F1-kilpureihin. Bumerangia muistuttavissa etuvaloissa on puolestaan kovasti samaa ilmettä kuin uudessa Toyota Priuksessa tai jopa Ferrari Purosanguessa. Prelude-konseptin kylkilinja on miellyttävän rauhallinen Hondan nykytyylin mukaisesti, ja ovenkahvat on upotettu aerodynamiikan ehdoilla korin pintaan.

Kuva: Honda

Uusi Prelude on edeltäjiään kookkaampi ilmestys, mutta sporttihenkeä ei ole silti unohdettu. Siitä vihjaavat vauhdikkaan kattolinjan ohella isot mustat vanteet ja niiden takaa pilkottavat siniset jarrusatulat. Tekniikasta on suostuttu kertomaan vasta sen verran, että auto on hybridi. Honda jatkaa kuulemma mallin kehitystyötä, joten ehkäpä tummien lasien peittämästä sisustastakin nähdään lähiaikoina ainakin tiiserikuvia.

Uusi Prelude on suunnattu Hondan mukaan Japanin markkinoille, ja muista maista ei ole mainittu vielä mitään. Toivoa sopii, että auto nähtäisiin myös USA:n markkinoilla ja Euroopassa piristämässä Hondan hieman tylsäksi käynyttä nykymallistoa.

Kuva: Honda
Kuva: Honda
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat