Hitti vai huti – ahdettu V8 saa lisävoimaa sähkömoottoreista AC Cobran modernissa tulkinnassa

Vaikka AC tai Shelby Cobran kulta-aika sijoittui 1960-luvulle, klassikkoa saa edelleen suoraan kaupan hyllyltä Shelbyn omien tuotosten ja lukuisten replikavalmistajien ansiosta. Näiden autojen tyyli ja tekniikka on pääosin esikuvan mukaista, mutta nyt lanseeratussa uudelleentulkinnassa kaikki on toisin.

Modernisoidun Cobran taustalla vaikuttaa Knight International -niminen firma, joka on tähän asti keskittynyt lähinnä harvinaisten hyperautojen ja niiden tuotantoslottien myymiseen. Nyt yritys suunnittelee kuitenkin siirtyvänsä myös autojen valmistukseen. Ensimmäinen oma luomus on ristitty Knight Vision R:ksi, ja tavoitteena on yhdistää 1960-luvun klassisten kilpurien ulkonäkö nykypäivän teknisiin standardeihin.

-- MAINOS --

Autosta julkaistiin vasta tietokonekuvia, joten Vision R lienee todellisuudessa vielä kaukana valmiista tuotteesta. Perusmuoto on lainattu klassisesta AC Cobrasta, mutta kori aiotaan tehdä nykytyyliin kokonaan hiilikuidusta. Cobran linjoja on höystetty monenlaisilla spoilereilla, diffuusoreilla ja ilma-aukoilla, joiden sopivuudesta vuosikymmenten takaiseen konseptiin voidaan olla montaa mieltä. Ainakin turvallisuus lienee klassista esikuvaa paremmalla tasolla, koska ympäriajon sattuessa matkustajia suojaavat koriin integroidut massiiviset hiilikuituiset kaaret.

Osan ohjaamosta voi kuulemma peittää tonneau cover -tyyppisellä suojalla, ja varustelistalle kuuluvat myös titaaninen pakoputkisto, keskimuttereilla lukittavat hiilikuituvanteet sekä hiilikuitukeraamiset jarrulevyt. Sisustasta ei ole julkaistu vielä edes tietokonekuvia, mutta valmistajan mukaan Vision R saa Recaron hiilikuituiset kuppipenkit, täydellisen multimedialaitteiston ja lisättyä todellisuutta hyödyntävän digimittariston, jonka tiedot heijastetaan jollakin tavalla kuskin näkökenttään, kun käytössä on erityinen kypärä.

-- MAINOS --




Perinteitä kunnioittavana voimanlähteenä palvelee puolestaan mekaanisesti ahdettu 5,2-litrainen veekasi, jonka luovuttamat reilut 770 heppaa ohjataan takapyörille. Tässä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki, koska etupyörät saavat 355 hevosvoiman edestä lisäpotkua kahden sähkömoottorin ansiosta. Tämän myötä Knight Vision R olisi nelivetoinen, ja kokonaistehoksi kerrotan komeat 1125 heppaa.

-- MAINOS --

Sähkömoottoreiden tarvitsema virta saadaan kuulemma litiumioniakuilta, ja koko komeuden painoksi ilmoitetaan vain 907 kiloa monimutkaisesta hybriditekniikasta huolimatta. Tämä kuulostaa jo melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta, vaikka autossa onkin kokonaan hiilikuidusta leivottu korirakenne. Alustassa aiotaan luottaa ruotsalaisen Öhlinsin osaamiseen, ja jousituksen mainostetaan olevan täysin säädettävää mallia.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Vision R:n tuotanto rajoitetaan 500 yksilöön ja autojen hinnat alkavat reilusta 420 000 eurosta. Valmistuksen aloitusajankohdasta ei ole kuitenkaan mitään tietoa, joten voi hyvin olla, että Knight International etsii vasta potentiaalisia ostajia nyt julkaistujen tietokonekuvien ja teknisten visioidensa avulla.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Uusimmat

Sähköauto on otsikoita parempi

Sähköauto ei sovi Suomeen – siis jos perinteisiä lehtiä on uskomista. Etenkin pelkät otsikot lukemalla saa äkkiä mielikuvan surkeista...

710-hevosvoimaisen Porsche 911:n voimavarat näkyvät nyt myös ulospäin – Techart esitteli korisarjansa uuteen Turboon ja Turbo S:ään

Uusi Porsche 911 Turbo on erityisesti 650-heppaisena S-versiona yksi maailman nopeimmista urheiluautoista, mutta ulospäin nelivetoisen tykin tyyli on korostetun...

Porsche raotti salaisuuden verhoa – uusi 911 GT3 näyttää tältä

Vaikka koko automaailma tuntuu sähköistyvän tai siirtyvän ainakin downsizing-henkisiin turbokoneisiin, myös perinteisiä korkealle kiertäviä vapareita onneksi vielä tehdään. Porschella...

Audi lähtee mukaan Dakar-aavikkoralliin sähköautolla – suunnitteilla on myös paluu Le Mansiin

Audi on sähköistynyt viime vuosina vauhdilla, mikä on näkynyt rinkulamerkin moottoriurheilutoiminnoissakin. Seuraavaksi vuorossa on legendaarisen Dakar-aavikkorallin valloitus sähkön voimin. Audin...

Muistatko vielä Peugeot 405 T16? Tyylikäs tehosedan 90-luvulta

Uusi 508 PSE (Peugeot Sport Engineered) on jo ehditty julistaa kaikkien aikojen nopeimmaksi Peugeotin katuautoksi. Se ei kuitenkaan ollut...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.