Harvinaista herkkua tarjolla – viimeiseksi koskaan valmistetuksi Saabiksi väitetty 9-5 tuli myyntiin Ruotsissa

Monien fanien mielestä Saabit onnistuttiin pilaamaan perusteellisesti GM:n omistuksen aikana, jolloin ruotsalaismerkin omaleimaisuus kärsi pahasti sekä tekniikan että muotoilun osalta. Tuon ajan Saabit olivat pahimmillaan vain Opeleita valepuvussa, mutta ainakin designiin onnistuttiin löytämään jälleen omaleimaisempaa otetta aivan Saabin historian loppumetreillä. Kunniakkaan ruotsalaismerkin viimeiseksi malliksi sai kunnian jäädä vuonna 2010 esitelty toisen sukupolven 9-5, joka näyttää modernilta vielä tänäkin päivänä.

Tämän automallin tarina jäi valitettavan lyhyeksi, koska Trollhättanin linjat pysähtyivät jo maaliskuussa 2011 GM:stä irrotetun Saabin talousvaikeuksien vuoksi. Kakkoskorisia 9-5:ia ehdittiin valmistaa kaikkiaan noin 11 280 yksilöä, kunnes Saab ajautui konkurssiin joulukuussa 2011. Loppuvaiheessa 9-5:sten kokoonpanosta vastasi ruotsalaisbrändin konkurssipesä, joka kasasi autoja Trollhättanin perinteisissä tuotantolaitoksissa.


Nyt ruotsalaiselle Blocket-myyntisivustolle ilmestyi tarjolle tuplaturbodieselillä ryyditetty 9-5 Aero, jossa on myös Saabin XWD:ksi kutsuma neliveto. Noin 70 000 kilometriä ajetussa autossa on muutenkin mukavasti varusteita, koska Saabin konkurssipesä on kuulemma asentanut siihen kaikki saatavilla olleet herkut. Niiden joukkoon kuuluvat mm. parkkitutkat, avaimeton käyttö, takamatkustajien omilla ruuduilla varustettu multimediajärjestelmä, tuulilasin heijastusnäyttö, navigaattori, Harman Kardonin hifit, rengaspaineiden valvontajärjestelmä, nelialueinen ilmastointi ja ksenonvalot.

Voimanlähteenä palvelee puolestaan tupla-ahdettu 2.0 TTiD -diesel, joka tuottaa 190 hevosvoiman huipputehon ja 400 newtonin maksimiväännön. Autosta pyydetään 225 000 kruunua, mikä on tämän hetken kurssin mukaan reilut 21 000 euroa. Summa kuulostaa aika korkealta, kun kyseessä on Ruotsissa myynnissä oleva kahdeksan vuotta vanha auto. Hinta selittyy kuitenkin sillä, että kyseessä on ainakin myyjän mukaan viimeinen Trollhättanissa kasattu Saab.





Valitettavasti väitettä ei voi todistaa mitenkään, koska esimerkiksi auton alustanumeroa ei ole kerrottu. Saabin loppuvaiheet olivat muutenkin sen verran sekavat, että absoluuttisesti viimeistä valmistunutta autoa voi olla hankala löytää. Siitäkin liikkuu eri tulkintoja, voidaanko konkurssipesän kokoamia yksilöitä enää laskea aitojen Saabien joukkoon. Se lienee kuitenkin varmaa, että myynnissä oleva 9-5 on ainakin yksi viimeisistä autoista Saabin monivivahteisella taipaleella.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Automaailman ikonin ensimmäinen EV malli markkinoille aikaisintaan 2025

Ferrarin tehdessä julkistuksia automaailmassa katseet ovat siirtyneet melko nopeasti merkin edesottamusten suuntaan. Nyt Ferrari, tuo automaailman yksi ikonisimmista merkeistä...

Yllytyshullut sähköautoilijat Lapissa

”Sähköautolla ei pääse Lappiin” on lause, joka saa sähköautoilijan miettimään että joko taas. Todellisuudessa harva ajaa Lappiin edes joka...

Tässä naamassa riittää sulattelemista – uuden BMW 4-sarjan ensimmäiset kuvat vuosivat julkisuuteen

BMW:n klassinen munuaismaski on muuttunut viime vuosina yhä suuremmaksi erityisesti isojen mallien, kuten 7-sarjan ja X7:n keulalla. Ne eivät...

Citroën aikoo haastaa jälleen Audin ja BMW:n – uusi iso kissa on tulossa ensi vuonna

Citroënilla on upea historia taikamaton lailla leijuvien isojen mallien suhteen. Niiden sarja alkoi vuonna 1955 esitellystä DS:stä ja päättyi...

James Bondin Aston Martin DB5:ia saa jälleen suoraan tehtaalta – uutta klassikkoa ei pysty kuitenkaan rekisteröimään kadulle

Aston Martinin tunnetuin malli lienee klassinen DB5, joka debytoi vuoden 1964 Goldfingerissä James Bondin menopelinä. Britti-GT:n valmistus päättyi vuonna...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...