Harvinainen piilossa pysytellyt 1954 Corvette -prototyyppi restauroitiin täyteen loistoon

Muotoilututkielma alkuperäisestä Corvetesta on jäänyt pääosin 50-luvun hämäriin, mutta nyt se on tehnyt näyttävän paluun parrasvaloihin ehompana kuin koskaan.

Kuvissa esiintyvä C1-mallin Corveten prototyyppi kantaa virallisesti nimeä S.O. 2151. Sen pääasiallisena tarkoituksena oli esitellä erilaisia muotoiluvaihtoehtoja General Motorsin sikariportaalle. Kyseessä on alun perin ollut kaksi erilaista autoa, sillä kokonaisuus sai alkunsa mallinimellä EX-129. Tämä keltainen auto kiersi maineikkaalla GM:n Motorama-kiertueella yhdessä muiden Corveten konseptimallien, kuten Nomadin ja Corvairin kanssa.


Vuonna 1954 autoon tehtiin muutoksia, minkä johdosta mallinimikin vaihtui S.O. 2151 -muotoon. ”S.O.” oli lyhenne sanoista ”Shop Order”, joka oli yrityksen sisäinen nimitys GM:n tulevissa suunnitteluehdotuksissa käytettäville prototyypeille. Konseptiautosta löytyy monia muotoilukikkoja, jotka jäivät elämään tuotantomalleihinkin. Näistä mainittakoon mm. takapaneelin läpi ulottuvat pakoputket, sekä sivukidukset, jotka löysivät tiensä lopulta vuoden 1965 C2-malliin. Monet ehdotuksista jäivät kuitenkin toteutumatta, kuten Corvair-tyylinen takaluukku, ’55 Bel Airia mukaillut maski ja toimimaton ilmanottoaukko konepellissä.

Hauskana yksityiskohtana voidaan mainita, että proton kylkien muotoilu oli eri paria, koska näin johtohenkilöt saattoivat kiertää autoa, ja päättää itse miellyttävimmistä ratkaisuista. Esimerkiksi vasemmalla puolella kidukset olivat kromiset, kun taas oikealla kyljellä ne oli maalattu korinvärisiksi. Ajovalojen suojakuvut olivat nekin hieman erilaiset, ja ”Corvette” teksti oli matkustajan oven puolella hieman korkeammalla verrattuna kuljettajan oveen.

Kun GM ei enää tarvinnut autoa, sitä ei ihmeellistä kyllä tuhottu, kuten prototyyppien kohtalona usein on. Auton myöhemmistä vaiheista on tiedossa, että vuonna 1975 se oli julkisesti myynnissä. Vasta vuonna 2015 auto päätyi Billy Jay -nimiselle omistajalle, joka todella arvosti ainutlaatuista autoa entisöiden sen aikaa säästämättä alkuperäiseen loistoonsa. 15 ensimmäistä Corvettea tehtiin yksiosaisesta lasikuitukorista, mutta pian kori muutettiin kaksiosaiseksi, koska korilla oli taipumusta haljeta takaosastaan. S.O. 2151 -mallissa on alkuperäinen yksiosainen kori, mikä oli tärkeä todiste sen aitoudesta. Jay purki auton täydellisesti osiin, ja hän pystyi suurimmaksi osaksi hyödyntämään alkuperäisiä osia. Kunnostusurakka kesti lopulta viisi vuotta mieheltä, joka on tunnustanut sydämen sykkivän enemmän Ford-tehtaan tuotoksille. Pilkuntarkasta entisöintityöstä tätä herran mieltymystä ei kuitenkaan huomaa.

Suosittelemme

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon.  DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tyyliniekan uusimmat