Harmaavarpusesta joutseneksi – 996-sukupolven Porsche 911:stä syntyi ainulaatuinen yksilö Amerikan Porsche-klubin ja Porsche Classicin yhteistyönä

996-korimallin Porsche 911 joutuu edelleen kantamaan legendaarisen mallisarjan vähiten halutun sukupolven leimaa. 996:n arvostus on kuitenkin nousussa, minkä tämän jutun projektiautokin osoittaa.

Vuonna 1997 lanseeratun 996:n suurin synti oli se, että auto jakoi koko etupäänsä paljon edullisemman Boxsterin kanssa. Porsche-puristit eivät innostuneet paistetun kananmunan näköisiksi haukutuista etuvaloista, ja edeltäjää halvemman oloinen sisustakaan ei auttanut asiaa perinteisestä ilmajäähdytyksestä luopumisen ohessa. Viime aikoina 996 on kuitenkin alkanut nousta modernin klassikon asemaan, ja mallisarjan hinnatkin alkavat olla jo hienoisessa nousussa.

Myös Porsche Club of American aktiivijäsenet ovat innostuneet 996:sta ennennäkemättömällä tavalla. Klubin edustajat keskustelivat jo vuonna 2018 eräällä päivällisellä Porsche Classicin väen kanssa aivan erityisen 996:n luomisesta, ja nyt auto on vihdoin valmistunut. Projekti starttasi sillä, että klubi hankki melko huonolla pidolla olleen mustan 996:n vuodelta 1998. Auto laivattiin Porsche Classicin spesialistien hoteisiin Stuttgartin Zuffenhauseniin, jossa 911 purettiin täysin palasiksi.

Keskeisenä ideana oli tehdä autosta seuraavan 997-sukupolven Sport Classicin kaltainen retrosportti. Alkuperäinen tekniikka poistettiin, ja sen tilalle sovittiin 996.2-sukupolven GT3:sta lainattu voimanlähde. 3,6-litrainen vaparibokseri tuottaa 386 hevosvoiman tehon ja 385 newtonmetrin maksimiväännön, ja punaviiva tulee vastaan vasta 8000 kierroksen kohdalla. Ajettavuuden optimoimiseksi projektiauton alusta ja jarrutkin napattiin samaisesta GT3:sta.

Suosittelemme

Ulkokuori on puolestaan Porschen spesiaaliprojekteista nykyään vastaavan Grant Larsonin käsialaa. Sama mies tunnetaan 986-sukupolven Boxsterin ja Carrera GT:n muotoilijana, joten kannukset ovat Porsche-mielessä kunnossa. Autoon sovitettiin 997 Sport Classicin tavoin 1970-luvun Carrera RS:stä inspiraationsa saanut ankanpyrstöspoileri sekä tuplakuplakatto. Myös 18-tuumaiset Fuchsin vanteet kumartavat samoja esikuvia, mutta uutena elementtinä toimivat niitä sekä korin raitoja höystävät siniset tehosteet.

Harmaa ulkovärikin on vastaava kuin 997 Sport Classicissa. Sitä täydentää Pepita-ruutukuosilla piristetty hiilenharmaa sisusta, jonka varustusta on modernisoitu kosketusnäytön kautta komennettavalla tietoviihdejärjestelmällä. Se tukee sekä Applen Car Playta että Android Autoa Porschen nykymallien tapaan. Valmistunut projekti debytoi tämän vuoden Werks Reunion -tapahtumassa USA:n Amelia Islandilla. Ei liene liioiteltua väittää, että kaikki muut 996:t jäivät siellä tämän ”harmaavarpusen” varjoon.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat