Haluaisitko leikkiä presidenttiä – Putinin vanha limo-Mersu olisi nyt myynnissä

Pitkät Ässämersut ovat olleet maailman johtajien suosikkiautoja jo vuosikymmenien ajan. Itänaapurissamme suosittiin neuvostoaikoina vielä maan omia tuotoksia, joihin kuuluivat massiiviset ZIL:it ja pykälää pienemmät Tshaikat, mutta sielläkin siirryttiin länsikalustoon Neuvostoliiton romahtamisen myötä. Vladimir Putin on tosin herättänyt henkiin idean venäläisestä luksuslimusiinista maan hallinnon käyttöön, mutta siinäkin hyödynnetään mm. Porschen osaamista.

Nyt ”Saksan Nettiautossa”, eli Mobile.de:ssä olisi tarjolla Putinin entinen panssaroitu limusiini-Mersu vuodelta 1995. Koska Vladimir Putin astui maan johtoon vasta 2000-luvun taitteessa, auto on todennäköisesti ollut myös hänen edeltäjänsä Boris Jeltsinin käytössä. W140-korinen Mercedes on tuolloisen malliston ehdoton huippuversio, eli V12-koneella varustettu S 600 Pullman Guard.

Guard-lisänimi tarkoittaa B6-/B7-luokkien panssarointia, ja Pullman kertoo tietysti korin jatkamisesta valtiomiesmittoihin. Auto on kuusipaikkainen, ja keskimmäisen penkkirivin istuimilla matkustetaan selkä menosuuntaan. Koko takaosaston pystyy haluttaessa suojaamaan verhoilla uteliailta katseilta. S 600:n kuusilitraisesta V12:sta irtoaa vajaat 400 hevosvoimaa, joilla on melkoinen massa kuljetettavanaan panssaroinnin ja korin jatkopalan vuoksi.

Suosittelemme

21 vuotta vanhaa Mersua on käytetty varsin säästeliäästi, koska sen mittarissa on vasta 25 tuhatta kilometriä. Panssaroituja limusiineja on tehty sen verran pieniä määriä, että niiden hinnat eivät putoa tavallisten luksusautojen tavoin. Niinpä Putinin vanhasta S 600 Pullmanista pyydetään peräti 1,3 miljoonaa euroa, mutta tässä hinnassa on kyllä jo melkoisesti presidenttilisää.

Mercedestä kauppaa moskovalainen Sergei Urov, joten saksalaisella myyntisivustolla tarjolla oleva auto on edelleen Venäjällä. Ehkäpä Sergei suostuu myös tinkaamaan hinnasta vähän, jos tosiostaja osuu kohdalle.

LähdeCarscoops

Lue lisää