Haaveiletko harrasteautosta kesäksi – näin ostat edullisen klassikon

Jos alla ei ole vielä harrasteautoa kesäksi, nyt kannattaa toimia. Nettiauto on pullollaan eri hintaluokkien menopelejä, joten valinnanvaraa riittää mukavasti. Jos kiikarissa on sen sijaan jotakin eksoottisempaa, kannattaa tehdä lomareissu esimerkiksi Saksaan ja katsastaa myös paikallinen tarjonta. Tässä jutussa keskitymme kuitenkin kotimaassa myynnissä oleviin edullisiin harrasteautoihin.

Viiden tonnin roadster

Kaksipaikkainen roadster yhdistää hienolla tavalla avoautoilun riemun ja nautinnollisen ajettavuuden. Nelipaikkaisten avojen kori on usein ikävän vetelä, mutta roadstereissa tämä ongelma on paljon pienempi. Roadster oli aikanaan erityisesti brittivalmistajien erikoisuus, mutta klassiset brittiavot ovat nykyään kovissa hinnoissa ja tekniikkakin vaatii erityishuomiota.

Modernit 1990-luvun roadsterit ovat sen sijaan paljon huolettomampia laitteita. Mazda MX-5 toi autoluokan takaisin aivan 1980-luvun loppupuolella, ja ensimmäisen, eli NA-korimallin MX-5:tä tehtiin vuoteen 1997 asti. NB:n vuoro koitti vuonna 1998, ja se pysyi tuotannossa seitsemän vuoden ajan.

Molempia korimalleja saa Suomessakin viiden tonnin budjetilla, ja autojen tekniset erot ovat melko pieniä. Molemmat tarjoavat lähes mikroautomaisen ajettavuuden, takavedon ja klassisen roadster-fiiliksen yhdistettynä japanilaiseen luotettavuuteen. Ruoste on usein ongelma, joten tuontiautojakin kannattaa syynätä tarkasti. Tässä muutama potentiaalinen ehdokas Nettiautosta:

Suosittelemme

https://www.nettiauto.com/mazda/mx-5/8851789

https://www.nettiauto.com/mazda/mx-5/8762028

https://www.nettiauto.com/mazda/mx-5/8779663

Jos japanilainen Mazda ei innosta, James Bondin menopelinäkin tuttu BMW Z3 tai italialaista tyyliä tarjoava Fiat Barchetta ajavat lähes saman asian. Mutta ainoastaan lähes, koska kumpikaan niistä ei yllä MX-5:n tarjoamaan ajamisen hauskuuteen. Z3 tuntuu enemmän katottomalta ja lyhennetyltä 3-sarjalta, kun taas Barchetta pohjautuu Punton tylsään etuvetotekniikkaan. Barchettat ovat hieman Mazdoja edullisempia, kun taas Bemarit painivat suunnilleen samassa hintaluokassa tai ovat hitusen kalliimpia.

https://www.nettiauto.com/fiat/barchetta/8844588

https://www.nettiauto.com/fiat/barchetta/8721311

https://www.nettiauto.com/bmw/z3/8814688

https://www.nettiauto.com/bmw/z3/8847118

Sympaattinen museoauto

Suomen ”väliaikainen” autovero on ollut voimassa jo 60 vuotta, joten tänne uutena myyty kalusto on ollut pääasiassa kovin arkivoittoista. Nykyään alkuperäinen suomi-Kupla, Kadett tai Escort kertoo hienolla tavalla historiasta ja tarjoaa edullisesti korjattavan ja huollettavan tekniikan.

Kupla on näistä vaihtoehdoista ehkä sympaattisin, koska auton perusrakenne ja pyöreä muoto periytyvät jo 1930-luvulta. Ilmajäähdytteisen bokserin papattavassa käynnissä on jotakin perin rauhoittavaa, ja sivutuuliherkkyyskään ei haittaa enää yhtä paljon kuin arkiajossa 1960-luvulla. Kuplan ratissa ei ole kiire minnekään, vaan kyse on aikamatkailusta menneiden vuosikymmenten tunnelmaan.

Tekniikka ei ole tietenkään nykypäivän tasolla, mutta sitä on helppo korjata ja varaosia löytää varsin vaivattomasti Suomestakin joitakin korin ja verhoilun komponentteja lukuun ottamatta. Ruoste voi olla tämänikäisten autojen suuri ongelma, mutta useimmat 1960- tai 1970-luvun Kuplat on käyty läpi ja maalattu ainakin osittain uudestaan jossakin vaiheessa. Tässä Nettiauton parhaimmat alkuperäishenkiset Kuplat 4000-9000 euron hintaluokasta:

https://www.nettiauto.com/volkswagen/kupla/8856586

https://www.nettiauto.com/volkswagen/kupla/8824379

Kupla oli jo 1950-luvulta lähtien teknisesti vanhentunut, joten kilpailijamerkit yrittivät samoille apajille modernimmilla ratkaisuillaan. Opel esitteli 1960-luvun alussa etumoottorisen ja takavetoisen Kadettin, joka oli ainakin takamoottoriseen Kuplaan verrattuna huomattavasti nykyaikaisempi ilmestys. Fordilla samaa tarkoitusta palveli ensin Anglia ja myöhemmin Escort.

Sekä Kadettin että Escortin pohjalta rakennettiin myös menestyksekkäitä ralliautoja, joten tavalliset perheautotkin pääsivät nauttimaan kilpureiden tuomasta sädekehästä. Ainakin Kadetteja voi saada paljonkin halvemmalla kuin Kuplia, ja ne tarjoavat jo huomattavasti Volkkaria modernimman ajokokemuksen. Kesäajon fiiliksessä Kupla voi kuitenkin viedä voiton, ja helmistä joutuu maksamaan Opelien ja Fordienkin kohdalla.

https://www.nettiauto.com/opel/kadett/8787989

https://www.nettiauto.com/opel/kadett/8797562

https://www.nettiauto.com/opel/kadett/8777187

https://www.nettiauto.com/ford/escort/8223609

https://www.nettiauto.com/ford/escort/8284554

Veekasin jytinää

Jos hakusessa on jotakin komeammalta kuulostavaa, tästä hintaluokasta löytyy siihenkin tarpeeseen ratkaisu. Esimerkiksi 1980-luvun kolmannen sukupolven Chevrolet Camaro tarjoaa viisilitraisen kasin ikonisiin kasarimuotoihin yhdistettynä. Laatuvaikutelma ja ajettavuus eivät ole kylläkään ihan eurooppalaisten kilpakumppaneiden tasolla, ja veekasin reilun 170 hevosvoiman teho on kaukana muskelivuosien lukemista. Toisaalta fiilis on ainakin kohdallaan, kun kasin höpinää voi kuunnella irrotettavan targa-katon kautta.

https://www.nettiauto.com/chevrolet/camaro/8851176

Samalla budjetilla saa vieläkin enemmän peltiä, jos toivelistalla on täysikokoinen cruisailuauto. 1960-luvun klassikot ja 1950-luvut siipiautot ovat nousseet jo kalliimpiin hintaluokkiin, mutta 1970-luvun viimeisiä full size -jenkkejä löytää melko helpolla 5000-10000 euron budjetillakin. Tässä on yksi esimerkki näistä viimeisistä dinosauruksista. Chrysler New Yorkerin 7,2 litran viritetty kasi takaa muhkeat soundit, mutta myös bensalaskut ovat melkoisen muhkeat.

https://www.nettiauto.com/chrysler/new-yorker/8744664

Veekaseja löytyy myös eurovalmistajilta. Esimerkiksi 1990-luvun BMW 540:iä, 740:iä ja samanikäisiä Audi A8:ia on tullut Suomeenkin mukavasti tuontiautoina, ja niiden hinnat eivät päätä huimaa. Tämän aikakauden autoissa alkaa kuitenkin olla jo sen verran elektroniikkaa, että korjauksista voi helposti tulla auton arvoa kalliimpia.

https://www.nettiauto.com/bmw/540/8827367

https://www.nettiauto.com/bmw/740/8852580

https://www.nettiauto.com/audi/a8/8816603

Tyyliniekan valinta

Tyylistä puhuttaessa mieleen tulee ensimmäisenä klassiset brittiautot. Halutuimmat klassikot ovat kaukana edullisesta, mutta joitakin malleja voi saada yllättävän halvalla. Esimerkiksi 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alkupuolen Jaguar XJ6:t ovat tällä hetkellä hinnoiltaan aivan pohjalukemissa, ja tulevaisuuden suunta voi olla vain ylöspäin. Nämäkin autot vaativat tosin asiantuntevaa ylläpitoa, ja korjauskustannukset voivat olla ikävä yllätys.

https://www.nettiauto.com/jaguar/xj6/8844687

https://www.nettiauto.com/jaguar/xj6/8738326

Samalla rahalla pääsee käsiksi myös aitoon Pininfarina-tyyliin Italiasta. 1990-luvun puolenvälin Alfa Romeo GTV tarjoaa lisäksi hienon ajettavuuden ja turbokoneen, mutta luotettavuudesta ei ole aina takeita.

https://www.nettiauto.com/alfa-romeo/gtv/8807960

Vanhempaa italotyyliä edustaa puolestaan Nettiauton ainoa coupé-Lancia, eli kirkkaankeltainen Beta Coupé vuodelta 1977. Tällä pelillä päät kääntyvät varmasti, ja sisustakin on taattua 1970-lukua vihreine penkkeineen.

https://www.nettiauto.com/lancia/beta/8851555

Myös 1970-luvun W116-korisesta Ässämersusta löytyy tyyliä vaikka muille jakaa, mutta linjat ovat saksalaisen asialliset. Omana aikanaan maailman paras auto on tällä hetkellä yllättävän edullinen, koska hinnat eivät ole vielä nousseet vanhempien isojen Mersujen tavoin. Ässä tarjoaa kassakaappimaisen ajokokemuksen, ja ruskeilla plyysipenkeillä olo on suorastaan herraskainen.

https://www.nettiauto.com/mercedes-benz/280/8140486

Lue lisää