Futuristinen Volvo SuperTruck 2 on yli kaksi kertaa energiatehokkaampi kuin muut puoliperävaunut

Yhdysvaltain energiaministeriö haastoi Volvon tekemään rekka-auton, joka olisi 100 % tehokkaampi kuin kilpailijansa. Yritys teki työtä käskettyä, ja esitteli lopulta 134 % energiatehokkaamman auton.

Kuva: Volvo.

Vuonna 2016 Yhdysvaltain energiaministeriö haastoi Volvo Trucksin suunnittelemaan rekan, jonka tulisi olla 100 prosenttia tehokkaampi kuin vastaava perusajoneuvo. Nyt autonvalmistaja ilmoitti, että se ei ainoastaan saavuttanut tätä tavoitetta, vaan reilusti ylitti sen.

Volvo nimittäin väittää, että aerodynaamisten ja materiaaliparannusten ansiosta sen kehittämä SuperTruck 2 on peräti 134 prosenttia energiatehokkaampi kuin vastaava vuoden 2009 perävaunuyhdistelmä, jonka Volvo valitsi lähtökohdakseen kehitystyölle.

“Yhteistyö energiaministeriön kanssa SuperTruck-ohjelmassa tarjosi jännittävän tilaisuuden hyödyntää nykyteknologiaa äärimmilleen, ja selvittää, mikä on teknisesti mahdollista raskaassa liikenteessä”, kertoo Volvo Trucksin Pohjois-Amerikan johtaja Peter Voorhoeve. “Olemme erittäin ylpeitä asiansa osaavan suunnittelutiimimme saavutuksista, jotka työskentelivät SuperTruck 2:n parissa.”

Volvon mukaan suurin osa SuperTruck 2:n tehokkuuden lisääntymisestä johtuu ajoneuvon parantuneesta aerodynamiikasta. Volvo kuvailee rekan ohjaamoa kiilan muotoiseksi, johon tuulilasi on integroitu sopimaan täydellisesti. Lisäksi perävaunun alaosan suojukset ja venemäinen peräosa auttavat vähentämään 50 prosenttia vastusta verrattuna autonvalmistajan vuoden 2009 puoliperävaunuun.

Kuva: Volvo.

Aerodynaamisesti tuulta halkova muotoilu ei ole kuitenkaan ainoa syy, miksi uusi rekka-auto on entistä energiatehokkaampi. Volvo nimittäin kevensi myös ajoneuvoa käyttämällä mm. komposiittivetoakselia, ja vähentämällä akselien lukumäärää muihin tavanomaisiin amerikkalaisiin kuorma-autoihin verrattuna. Myös ohjaamo-osa on keskimääräistä lyhyempi, mikä tarkoittaa, että sen rakentamiseen voidaan käyttää vähemmän materiaaleja, mikä heijastuu kokonaispainoon.

Suosittelemme

Kaikesta päätellen Volvo on todellakin pohtinut hanketta hyvin kokonaisvaltaisesti. Sen lisäksi, että SuperTruck 2 on energiatehokkaampi tiellä, siinä on myös 48 voltin kevythybridijärjestelmä, jonka ansiosta kuljettajat voivat käyttää kaikkia mukavuusominaisuuksia ilman, että moottoria tarvitsee käyttää joutokäynnillä pitkiä aikoja.

Vaikka luomus onkin suunniteltu puhtaasti konseptiksi, Volvo kertoo, että sen kehitysprosessin aikana opittuja asioita käytetään jo paraikaa tuotantomalleissa. Lisäksi autonvalmistaja haluaa, että projektin tehokkuusoppeja testataan myös todellisessa maailmassa, eikä pelkästään tuulitunneleissa.

“Testausvaiheessa projektitiimi keskittyi tarkoituksella ajamiseen todellisissa olosuhteissa”, Voorhoeve paljastaa. ”Tietoja ei kerätty vain laboratoriossa, eli tasaisilla tyhjillä teillä optimaalisissa olosuhteissa ja kevyellä kuormalla. Sen sijaan SuperTruck 2:ta testattiin todellisissa tilanteissa teillä, joilla liikenne, korkeus ja ajoneuvoyhdistelmän kuorman paino vaihtelivat.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Romukuntoisten Teslojen virta Pohjois-Amerikasta Ukrainaan voi olla vaarassa loppua

Yhdysvalloista ja Kanadasta päätyy vakuutusyhtiöiden kautta vaurioituneita sähköautoja Ukrainaan, jossa mekaanikot korjaavat ja myyvät niitä korkeista polttoainekustannuksista kärsiville.

Tyyliniekan uusimmat