Ford Fiestan tuotanto päättyy muutaman päivän päästä – pikkuautoa saatiin kaupaksi yli 18 miljoonaa kappaletta 47 vuoden aikana

Ford kertoi jo yli kahdeksan kuukautta sitten, että pikkuautoluokan bestsellerinä 1970-luvulta lähtien toimineen Fiestan tuotanto päättyy heinäkuussa 2023 valmistuskapasiteetin vapauttamiseksi sähköautoille. Nyt tuo hetki on käsillä, ja viimeinen Fiesta putkahtaa Saksan Kölnin tehtaan linjoilta 7.7.

Radikaalilta kuulostavan vedon taustalla on monta asiaa. Peruspikku- ja kompaktiautojen valmistus ei ole ensiksikään ollut Fordille kannattavaa liiketoimintaa enää vuosikausiin, ja yhä useammat tämänkin luokan ostajat ovat siirtyneet erilaisiin crossovereihin. Lisäksi päätöksen takana piilevät sähköautot. Ford alkaa tehdä Fiestan valmistukseen käytetyllä Kölnin tehtaalla täyssähköistä Exploreria, jolle on pakko vapauttaa valmistuskapasiteettia Fiestalta.

Kuva: Ford

Automaailman monimutkaisista koukeroista kertoo se, että Explorer on nimestään huolimatta valeasussa piileskelevä Volkswagen, koska sen perusrakenne on melko suoraa lainaa VW ID.4:stä. Sähköinen Explorer on kooltaan paljon Fiestaa isompi auto, mutta Ford aikoo tulevaisuudessa tarjota Fiesta-asiakkaille samalta pohjalta tehdyn Puma-crossoverin sähköversiota. Sekin on toki Fiestaa kookkaampi ja ennen kaikkea paljon kalliimpi auto, joten strategian toimivuus käytännössä jää vielä nähtäväksi.

Ford pitää kaksi viimeistä valmistunutta Fiestaa itsellään. Toinen niistä päätyy ovaalimerkin Englannin haarakonttorin historiallisten autojen kokoelmaan, kun taas toinen yksilö liitetään vastaavaan kokoelmaan Fordin kansainvälisten toimintojen puolella. Vuonna 1976 markkinoille ensimmäistä kertaa lanseerattua pikkuautojen kestosuosikkia ehdittiin valmistaa 47 vuoden aikana yli 18 miljoonaa yksilöä, ja Fiesta on keikkunut monissa Euroopan maissa myyntitilastojen kärkipäässä.

Kuva: Ford

Englannissa auton merkitys on vieläkin suurempi, koska sumujen saarella on myyty vuosien mittaan yli viisi miljoonaa Fiestaa. Tilannetta voisi verrata Toyota Corollaan Suomessa, koska Fiesta oli sumujen saaren myydyin auto joka ikinen vuosi peräjälkeen vuosina 2009-2020. Fiestan jälkeen pykälää isompi Focus joutuu viikatemiehen uhriksi vuonna 2025, joten Fordin valikoimasta on turha etsiä enää tavallista henkilöautoa Mustangia lukuun ottamatta muutaman vuoden päästä.

Kuva: Ford
LähdeCarscoops

Lue lisää