Ford Fiesta sai kevyen kasvojenkohotuksen – pikkuautoluokan kestosuosikissa on nyt myös digitaalimittaristo

Polttomoottorilla varustettu nykyinen Ford Fiesta saattaa jäädä lajinsa viimeiseksi, koska seuraajassa siirrytään huhujen mukaan VW-konsernilta lainattuun täyssähköiseen perusrakenteeseen. Neljä vuotta markkinoilla ollut nyky-Fiesta sai nyt vielä kevyen faceliftin elinkaarensa toiselle puoliskolle.

Toisin kuin monia kilpailijoita, Fiestaa saa jatkossakin sekä kolmi- että viisiovisena. Kasvojenkohotus koskee auton kaikkia versioita, eli Trend- ja Titanium-varustetasoja, sporttista ST-Linea, maastohenkistä Activea, hot hatchien luokkaan kuuluvaa ST:tä sekä umpikylkistä pakettimallia. Fordin pikkuautoa päivitettiin jo viime vuonna esimerkiksi miedon hybriditekniikan sekä turvavarusteiden osalta, mutta nyt myös Fiestan ulkonäköä viilattiin hillitysti.

Faceliftin tunnistaa entistä isommilla ilmanottoaukoilla varustetusta etupuskurista ja kulmikkaammasta maskista, joka pitää sisällään myös Fordin ovaalilogon. ST-Linessä sekä ST:ssä hyödynnetään samaa sporttista designia, kun taas Activen pohjapanssarikoristeet ja helmamuovit tuovat Fiestaan crossover-henkeä. Trend- ja Titanium-varustetasoissa maskin reunaa koristaa kromilista, ja puskurin aukot ovat pienemmät. Uusiksi laitetut lediajovalot ovat nyt vakiona kaikissa versioissa, ja lisävarustelistalta voi poimia myös matriisiledit.

Fiestaan on tuotu myös uusia vannedesigneja 18 tuumaan asti ja kaksi uutta ulkoväriä, eli Boundless Blue ja Beautiful Berry. Takaa faceliftin erottaa ainoastaan saatavilla olevista tummemmista leditakavaloista, mutta puskuri on ennallaan. Luksushenkinen Vignale on nyt puolestaan varustepaketti, jonka voi yhdistää eri versioiden kanssa. Sisällä suurin uudistus on 12,3-tuumainen digimittaristo, johon saa erilaisia näkymiä vaikkapa ajomoodin mukaan. Kahdeksantuumaisen keskinäytön kautta käytetään puolestaan Fordin SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmää.

Suosittelemme

Uudistuksiin kuuluvat myös mm. älypuhelimen langaton latausmahdollisuus sekä moottoritiellä väärään suuntaan ajamisesta varoittava järjestelmä. Moottoripuolella tarjolla on enää turboahdettuja bensakoneita. Perustason litran kokoinen EcoBoost-kolmipytty luovuttaa 100 hevosvoimaa, kun taas saman moottorin miedossa hybridiversiossa on joko 125 tai 155 heppaa. Kuusipykäläisen manuaalin vaihtoehdoksi saa seitsemänvaihteisen kaksoiskytkinautomaatin pienempitehoisen kevythybridin yhteyteen.

ST-tehoversiossa luotetaan puolestaan edelleen 1,5-litraiseen kolmisylinteriseen turbokoneeseen, jonka maksimivääntö on kasvanut 290 newtonmetristä 320 newtoniin. 200 hevosvoiman huipputeho on ennallaan, ja sama koskee myös 6,5 sekunnin kiihtyvyyttä nollasta sataan. Hot hatchin ulkonäköä voi piristää Puma ST:stä tutulla metallivihreällä sävyllä, ja sporttipenkit tarjoavat entistä enemmän tukea vauhdikkaassa kanttailussa. Faceliftatun Fiestan hintoja ei ole vielä kerrottu, mutta myynti starttaa kuulemma ensi vuoden alussa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon.  DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tyyliniekan uusimmat