Ford esitteli uuden erikoismallin GT-superautostaan – 2021 Heritage Edition kunnioittaa Ken Milesin vuoden 1966 voittoa Daytonassa

Nykyisen Ford GT:n esikuvana on tietysti legendaarinen 1960-luvun GT40, joka pani Ferrarinkin polvilleen Le Mansissa. Nyt ovaalimerkki lanseerasi superautostaan uuden erikoismallin, joka kumartaa Le Mans 66 -leffasta tutun Ken Milesin suuntaan.

Isossa-Britanniassa alun perin kehitetty GT40 ei vielä menestynyt odotusten mukaisesti kausilla 1964 ja 1965, mutta vuonna 1966 tulosta alkoi syntyä. Tästä saadaan pitkälti kiittää Carroll Shelbyn tiimiä, joka onnistui tekemään Fordista todellisen Ferrarin tappajan. Maranellon ori joutui nöyrtymään kesäkuussa Le Mansissa, ja GT40 ylsi ykkössijalle myös pari kuukautta aiemmin ajetussa Sebringin 12 tunnin kilpailussa.

Auton voittoputki alkoi kuitenkin jo kauden 1966 aloittaneessa Daytonan 24 tunnin kisassa, jossa sinisen ovaalin merkki onnistui nappaamaan ensimmäisen 24 tunnin kestävyyskilpailun ykkössijansa ylipäätään. GT40:tä puikotti tuossa kisassa kuljettajakaksikko Ken Miles ja Lloyd Ruby, ja tämä auto on nyt saanut kunnian toimia inspiraation lähteenä 2021 Ford GT Heritage Editionille.

Niinpä uuden superauton helmiäisvalkoista maalipintaa koristavat vanhan kilpurin tavoin musta nokkapelti, punaiset tehosteet ja 98-kisanumerot, joiden fontti on kuitenkin modernisoitu nykytyylin ehdoilla. Lisäksi Heritage Editionin herkkuihin kuuluvat lukuisat hiilikuituosat sekä Heritage Gold -sävyllä maalatut 20-tuumaiset takovanteet. Niiden takaa pilkottavat puolestaan Brembon jarrujen punaiset satulat. Autoon saa myös 20-tuumaiset hiilikuituvanteet osana lisävarustelistalta löytyvää Heritage Upgrade -pakettia.

Suosittelemme

Sisustasta löytyy puolestaan alcantaraa mm. penkeistä, kojelaudasta ja ratista. Heritage Editionin valmistusmäärää ei ole vielä kerrottu, mutta todennäköisesti erikoismalleja tehdään vain kourallinen. Ensi mallivuotta edustavien GT:iden toimitukset on luvattu aloittaa vuoden 2021 alussa, ja koko auton tuotanto päättyy seuraavan vuoden aikana. GT on siis hyvää vauhtia matkalla kohti klassikkostatusta esikuvansa tavoin.

Lue lisää