Everrati muuntaa klassisen avo-Porschen täyssähköiseksi – alkuperäisen polttomoottorin pystyy kuitenkin palauttamaan autoon

Isossa-Britanniassa toimiva Everrati on erikoistunut klassikkoautojen muuntamiseen täyssähköisiksi. Firma tarjosi jo aiemmin sähkökonversiota 964-sukupolven Porsche 911 Coupeen sekä Targaan, ja nyt sarja täydentyy Cabriolet-avomallilla.

Täyssähköinen avo-964 on Everratin mukaan ensimmäinen lajissaan. Ulkoisesti auto säilyy pitkälti alkuperäisen näköisenä, mutta kori pullistuu Turbosta tutuilla leveämmillä lokasuojilla. Auton perää koristaa myös Turbon valaanpyrstöspoileri, ja pakoputkenpäistäkään ei ole maltettu luopua sähkötekniikasta huolimatta. Everrati tekee pieniä muutoksia myös sisustaan entisöinnin yhteydessä, joka Porschelle suoritetaan ennen sähkötekniikan asentamista.

911:n arvon laskemisesta sähkökonversion myötä ei tarvitse kantaa huolta, koska alkuperäisen polttomoottoritekniikan pystyy palauttamaan autoon milloin vain. Sähkömoottoria saa joko 446- tai 507-hevosvoimaisena versiona, ja vääntöä on tasan 500 newtonmetrin verran. Tehoa on siis yli tuplasti enemmän kuin alkuperäisessä 964 Carrerassa, jonka pohjalta sähköinen restomod tehdään.

Voima välitetään klassiseen malliin pelkästään takapyörille. Tehokkaampi versio kiihtyy 60 mailin tuntinopeuteen (97 km/h) alle neljässä sekunnissa. Akun kapasiteetiksi kerrotaan puolestaan 62 kWh, ja toimintasäde on mukavat 200 mailia, eli yli 320 kilometriä. Everrati yrittää säilyttää 911:n luonteenpiirteet designin lisäksi myös ajo-ominaisuuksien osalta, joten painonjakauma ja alustan säädöt ovat mahdollisimman lähellä polttomoottorilla varustettua Porschea. Lisähintaan autoon saa myös täysin säädettävän TracTive-jousituksen.

Suosittelemme

Sähkö-911:n kehitystyö on tehty Ison-Britannian Oxfordshiressä, ja valmistuksessa auttaa kalifornialaislähtöinen Aria Group. Se on maineikas piensarjavalmistaja, joka on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Singerin ja Radfordin kanssa. Tämän myötä Everratin 964:ää voidaan tehdä Atlantin kummallakin puolella, ja auto on tarjolla Ison-Britannian, muun Euroopan sekä USA:n markkinoilla. Muutostyön hintaa ei ole vielä kerrottu, mutta Everratin umpikorisesta sähkö-964:stä pitää pulittaa noin 260 000 – 330 000 euroa ennen veroja. Päälle tulee vielä lähtökohtana palvelevan auton hinta.

Sähköistä Cabrioletia saa Pure-, Signature- ja Gulf Sinature -nimisinä versioina. Porsche-konversioiden lisäksi Everratin valikoimaan kuuluvat sähkön voimin kulkevat Land Rover Series II A, Ford GT40:n Superformance-replika sekä pagoda-kattoinen SL-Mersu.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat