Etelä-Afrikan BMW:n entisöinti valmistui – M-autojen edeltäjänä toiminut 530 MLE on ainoa laatuaan maailmassa

Kerroimme jo viime vuonna erikoisesta BMW 530 Motorsport Limited Editionista vuodelta 1976, jonka baijerilaismerkin Etelä-Afrikan haara päätti entisöidä. Projekti on nyt valmistunut sellaisen työmäärän jälkeen, jota kovin moni ei olisi ollut valmis upottamaan reilun neljän vuosikymmenen takaiseen sedaniin. Kyseessä on kuitenkin astetta erikoisempi yksilö, koska 530 MLE:tä voidaan pitää maailman ensimmäisenä epävirallisena M-autona. Motorsport-divisioonan ensimmäinen varsinainen luomus katukäyttöön, eli aikansa kalleimpiin superautoihin kuulunut M1 tuli markkinoille vasta kaksi vuotta myöhemmin.

530 MLE:n tarina alkoi 1970-luvun puolessavälissä, jolloin Etelä-Afrikan BMW päätti lähteä mukaan kisaamaan maansa suosittuun modifioitujen vakioautojen ratasarjaan. Tätä tarkoitusta varten valmistettiin kaksi kilpuria E12-korisen 5-sarjan pohjalta. Apua saatiin myös baijerilaismerkin Motorsport-divisioonaa vetäneeltä Jochen Neerpaschilta, ja ensimmäiseen kilpailuun päästiin starttaamaan vuonna 1976. Tästä alkoi melkoinen menestys, koska 530 MLE voitti 15 ensimmäistä kisaansa.

Auto nappasi myös kolme peräkkäistä mestaruutta, ja sen kilpailu-ura kesti vuoteen 1985 asti. Tuolloin 530 MLE:tä saatiin tituleerata historian menestyksekkäimmäksi 5-sarjan pohjalta tehdyksi kilpuriksi. Suoritus oli komea, mutta täytyy toki muistaa, että 5-sarjoja ei muuten juuri nähty maailman kilparadoilla. 530 MLE:n luokittelu kisakäyttöön vaati vähintään 100 katuversion rakentamisen, mutta kysyntä pääsi yllättämään Etelä-Afrikan BMW:n. Lopulta ykkössarjalaisia naputeltiin kasaan 110 kappaletta vuonna 1976, ja seuraavana vuonna seurasi perässä vielä 117 kakkossarjan edustajaa.

530 MLE:tä vauhditti vakiomallista tuttu kolmilitrainen suora kuutonen, joka luovutti monenlaisten viritystoimenpiteiden seurauksena tasan 200 hevosvoiman huipputehon ja 277 newtonmetrin maksimiväännön. Suorituskyky oli aikalaisekseen hyvinkin mukiinmenevää tasoa, eli auto kiihtyi nollasta sataan 9,3 sekunnissa ja ylsi 208 km/h:n huippunopeuteen. Lisäksi 530 MLE toimi M:n katuautojen kevytrakenteiden uranuurtajana. Korin massaa laskettiin rei’ittämällä sitä monesta kohtaa, ja jopa polkimissa käytettiin samaa metodia. Painoa pudotettiin myös alumiinisten koripeltien sekä veivilasien avulla, ja ilmastointi ja takapenkin runkokin jätettiin kokonaan pois. Vanteina palvelivat puolestaan BBS Mahlen klassiset hunajakennokiekot.

Suurin osa 530 MLE:istä koki varsin rankan elämän, ja Etelä-Afrikan BMW:n käsiinsä saama auto onkin ainoa tiedossa oleva säilynyt yksilö. Alustanumerolla 770100 varustetun 530 MLE:n entisöinti vei peräti vuoden päivät, ja töistä vastasi Custom Restorations -niminen paja. Virheettömän oloinen auto esiteltiin reilu viikko sitten BMW:n tehtaalla Rosslynissä, jonne oli kutsuttu myös neljä aivan erityistä kunniavierasta. He olivat olleet rakentamassa 530 MLE:tä yli 40 vuotta sitten, joten jälleennäkemisen riemu oli varmasti suuri.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Uuden Skoda Octavia RS:n bensa- ja dieselversiot esiteltiin – myös nelivedon saa lisähintaan TDI:hin

Uusi Skoda Octavia RS näki päivänvalon jo keväällä, mutta tuolloin esiteltiin vasta iV-pistokehybridiversio. Nyt valikoima täydentyy perinteisemmillä bensa- ja...

Jättimunuaiset ja manuaalivaihteisto vakiona – uusi BMW M3 ja M4 esitellään syyskuussa

Nykyinen G20-korimallia edustava 3-sarjan BMW tuli markkinoille reilusti yli vuosi sitten, ja jättimunuaisilla höystetty 4-sarjan kaksiovinen coupé-versiokin on jo...

Legendaarinen AC Cobra tekee paluun – tarjolla myös täyssähköinen versio

Legendaarinen 60-luvulla ensimmäisen kerran esitelty urheiluauto AC Cobra tekee paluun markkinoille, mutta tällä kertaa V8-moottorin tilalle on tarjolla sähkömoottori. Ensimmäisen...

Tyylillä asfalttiviidakkoon – kasvojenkohotuksen saaneen Bentley Bentaygan erottaa parhaiten takapäästä

Katumaasturien suosion puolesta puhuu monta asiaa. Yksi niistä on se, että jopa Bentleyn myydyin malli edustaa nykyään tätä kategoriaa....

Audin suosikki-SUV sai faceliftin – uutta nokkaa täydentävät perässäroikkujia varoittavat takavalot

Audin suosittu Q5-katumaasturi on edennyt tätä nykyä toiseen sukupolveensa, joka on ollut markkinoilla kolmisen vuotta. Nyt SUV saa faceliftin,...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...