Entistä pidempi maasturi – tässä ovat ensimmäiset patenttikuvat Land Rover Defenderin 130-mallista

Uudestisyntynyttä Land Rover Defenderiä saa tällä hetkellä kaksiovisena 90-mallina ja neliovisena 110:nä. Pian valikoima laajenee vieläkin pidemmällä 130-versiolla.

Peräpäästään venytetty 130 on jo bongattu salavalokuviin, ja nyt Land Roverin viralliset patenttikuvat vuosivat julkisuuteen hyvissä ajoin ennen auton virallista lanseerausta. Uutuus on äärimmäisen helppo tunnistaa, koska linjat ovat 110-malliin verrattuna pidempää peräpäätä lukuun ottamatta täysin ennallaan. Jatkettu perä on luonnollisesti vaatinut uudet sivulasit ja pidemmät maisemaikkunat katon ulkoreunaan, mutta muut osat vaikuttaisivat olevan takaluukun kantta ja takavaloja myöten identtisiä 110:n kanssa.

Pidempi takaylitys heikentää todennäköisesti jonkin verran Defenderin ylistettyä maastokelpoisuutta, mutta myös 130:llä pitäisi päästä läpi useimmista paikoista joissa citymaasturit ovat hätää kärsimässä. Pitkästä perästä on kuitenkin suurta iloa kolmannen penkkirivin matkustajille, joilla on melkoisen ahtaat oltavat 110-malliin saatavalla takimmaisella tuhdolla.

Land Rover on ollut vielä varsin vaitonainen uutuuden suhteen, mutta muutaman vuoden takaisen esityksen tietojen perusteella Defender 130:stä tulee 5,1 metriä pitkä kahdeksanpaikkainen maasturi. Tämän myötä sillä olisi 340 milliä enemmän mittaa kuin Defender 110:llä, mutta molemmissa malleissa on sama kolmen metrin akseliväli. Todennäköisesti moottorivalikoimakin on sama muiden korimallien kanssa. Niinpä tulossa lienee kaksilitraisen bensaturbon ja sähkömoottorin voimaa hyödyntävä hybridi, kolmilitraisia kuutosia sekä bensa- että dieselversiona ja mahdollisesti jopa reilusti yli 500-heppainen mekaanisesti ahdettu bensakasi.

Suosittelemme

Jaguar Land Roverin johtajistoon kuuluva Adrian Mardell kertoi viime maaliskuussa, että Defender 130 saapuisi markkinoille puolentoista vuoden kuluessa. Niinpä virallista esittelyä on lupa odottaa tämän vuoden syksyyn mennessä.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat