Elisa sai uuden Elisen – Lotuksen viimeinen asiakasyksilö päätyi naiselle, jonka mukaan auto nimettiin

Lotuksen Elise-keskimoottorisportin taru päättyi äskettäin peräti 25 vuoden valmistuksen jälkeen. Viimeinen asiakasauto luovutettiin Elisa Artiolille, jolla on tärkeä merkitys Elisen historiassa.

Nykyään Lotus on yksi kiinalaisen Geely-konsernin monista merkeistä, vaikka päämaja ja tehdas sijaitsevat edelleen Ison-Britannian Hethelissä. Lotus on vaihtanut pitkän historiansa aikana useasti omistajaa, ja 1990-luvulla brittibrändi kuului Bugattin ohella italialaiselle Romano Artiolille. Hänen alaisuudessaan esiteltiin myös Lotuksen modernin historian tärkein malli, eli syksyllä 1995 Frankfurtin autonäyttelyssä päivänvalon nähnyt Elise.

Sen nimi tuli Artiolin lapsenlapsen Elisan mukaan. Nykyään Elisa Artioli on 29-vuotias arkkitehti, joka järjestää Euroopan hienoimpia serpentiiniteitä pitkin kiemurtelevia roadtripejä mm. Bugattin vanhalle tehtaalle Italiassa. Artiolin Instagram-nimikin on @iamlotuselise, ja hän on omistanut hopeanvärisen ykkössarjan Elisen neljävuotiaasta lähtien. Nyt se sai seuraa upouudesta Elisestä, joka on Lotuksen luovuttama viimeinen asiakasyksilö.

Elisan uusi Elise on Sport 240 Final Edition, joka edustaa auton 25-vuotisen uran viimeistä versiota. Lotus piti kuitenkin itsellään joulukuussa valmistuneen vihoviimeisen yksilön kaikkiaan 35 124 Elisen sarjasta, eli merkin museoon päätyneen keltaisen Sport 240:n. Elisan Elisen ulkoväri on puolestaan Championship Gold, ja keskimoottorisporttia vauhdittaa 240 heppaa tuottava mekaanisesti ahdettu Toyotan 1,8-litrainen neloskone.

Suosittelemme

Teholukema on siis tuplaantunut alkuperäiseen Eliseen nähden, jonka voimanlähteenä toimi Roverin 120-hevosvoimainen vaparinelonen. Sport 240 Final Edition pinkaisee 60 mailin tuntinopeuteen (96 km/h) vain 4,1 sekunnissa, ja huippunopeudeksi kerrotaan 237 km/h. Elise Sport 240 on katukäyttöön tarkoitettu vaihtoehto ratahenkisemmälle Elise Cup 250:lle. Final Editionissa on monenlaisia erikoisherkkuja värivaihtoehtoja myöten, ja auton jo valmiiksi höyhenenkevyttä 922 kilon massaa pystyi vielä pienentämään esimerkiksi hiilikuituisten koripaneelien ja pleksistä tehdyn takalasin myötä.

Siitä ei ole tietoa, onko Artiolin autoon ruksittu näitä varusteita. Se on sen sijaan tiedossa, että uutta Eliseä ei kannata odotella vähään aikaan. Keskimoottorisportin seuraajaksi kaavaillaan nimittäin täyssähköistä urheiluautoa, joka on kuitenkin esittelyvuorossa aikaisintaan vuonna 2026.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat