Mercedes-Benz C 63 AMG:n ensimmäisessä sukupolvessa oli vielä 6,2-litrainen vaparikasi. Siitä edettiin nelilitraiseen tuplaturbokasiin, mutta sekin on pian historiaa.
Uuden C-luokan pohjalta tehtävä C 63 antaa vielä odottaa itseään, mutta Mercedes toi sentään lähes tuotantovalmiin prototyypin kaiken kansan nähtäville viime viikonloppuna järjestetyn Nürburgringin 24 tunnin kisan yhteydessä. Ulkoisesti C 63 jatkaa tutulla linjalla, eli reseptiin kuuluvat pullistetut etulokasuojat, isommilla ilmanottoaukoilla sekä Panamericana-maskilla varustettu keula sekä diffuusorin reunustamat neljä putkenpäätä perässä.
Sporttiherkuista huolimatta Mersun tyyli on huomattavasti hillitympää kuin pahimpiin kilpailijoihin kuuluvassa BMW M3:ssa. Teholukeman osalta baijerilainen jää kuitenkin AMG:n taakse, koska uuden C 63:n voimalinja luovuttaa brittiläiselle Autocarille kerrottujen tietojen mukaan peräti 670 hevosvoiman kokonaistehon. Maksimivääntöäkin riittää hybriditekniikan ansiosta 750 newtonmetrin verran.
Soundien osalta tulee kuitenkin väistämättä takapakkia, koska seuraavan C 63:n polttomoottorina toimii esimerkiksi A 45:stä tuttu kaksilitrainen turbonelonen. C 63:ssa M139-koodilla tunnettu voimanlähde asennetaan nokalle pitkittäin, ja teholukema kasvaa 470 hevosvoiman tuntumaan. Lisäpotkua saadaan vielä taka-akselille asennetusta sähkömoottorista, joka luovuttaa noin 200 heppaa.
Tämän hybridiratkaisun lisäksi autoon tulee kuulemma vielä kuusisylinteristen 53-mallien kaltaista mietoa hybriditekniikkaa 48 voltin sähköjärjestelmän ja starttigeneraattorin myötä. Voimansiirrosta vastaa yhdeksänpykäläinen momentinmuunninautomaatti, ja C 63 saa myös nelivedon ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Vaikka auton kuorissa on hyvin monimutkaista hybriditeknologiaa, voimalinjan painon pitäisi jäädä vanhaa veekasia pienemmäksi ja painopisteenkin samalla madaltua.
Suosittelemme
Uuden C 63:n virallista esittelyä odotetaan lähiviikkoina tai -kuukausina. Sedanin lisäksi tarjolle tulee tuttuun tyyliin farmari, mutta niitä ennen Mercedes-AMG lanseeraa valikoimansa huipulle vielä F1-tekniikkaa hyödyntävän One-hyperauton.