Cupralta tulee jälleen uusi SUV – voimanlähdevalikoima koostuu erilaisista hybrideistä

Seatin sporttisemmaksi sisareksi asemoidun Cupran valikoimaan kuuluu tällä hetkellä kaksi crossoveria tai katumaasturia, eli pelkästään Cuprana myytävä Formentor ja vastaavan Seatin rinnalla tarjottavan Ateca. Jälkimmäinen saa parin vuoden päästä omaleimaisemman seuraajan.

Vaikka Cupra Atecan saappaisiin astuva uutuus esitellään vasta vuonna 2024, auton ensimmäiset tiiserikuvat julkaistiin jo nyt. Cupran uusi katumaasturi on kuvissa vielä peiton alla, mutta perusmuodot ja päällä olevat valot paistavat kankaasta läpi. Muotopullistuksilla höystetty pitkänoloinen konepelti edustaa samaa tyyliä kuin Formentorissa, ja todennäköisesti myös maskin sekä etuvalojen perusmuodot ovat lähellä Cupran pienempää crossoveria.

Etuvalojen ledien design on kuitenkin eri maata, koska se koostuu kolmesta pistemäisestä elementistä. Sivuprofiilista erottuvat matalat kattokaiteet ja katumaasturiksi suhteellisen loiva kattolinja, vaikka kyseessä ei mikään coupé-SUV olekaan. Cupra on kuitenkin muodoiltaan urheilullisempi kuin sen sisarmallina toimiva Seat Atecan seuraaja, joka on myöskin tulossa markkinoille parin vuoden päästä.

Cupran uutuuden strategiset mitat kerrottiin jo, vaikka auton tarkemmat muodot ovat vielä hämärän peitossa. Pituus on kuulemma 4,5 metrin luokkaa, eli taakse jäävät vajaan 4,4 metrin mittainen nyky-Ateca sekä 4,45 metriä pitkä Formentor. Pituuden kasvu on varsin looginen askel, koska nykyinen Cupra Ateca on Formentoria lyhyempi vaikka se onkin näistä kahdesta kalliimpi malli.

Suosittelemme

Cupran uutuus saa peltinsä alle erilaisia hybridivoimanlähteitä, mutta täyssähköistä versiota ei ole luvassa. Tälle on syynsä, koska Espanjan sporttibrändiltä on tulossa muutaman vuoden kuluttua myös täyssähköinen Tavascan kilpailemaan SUV-ostajien sieluista. Atecan seuraajan voimanlähdevalikoimaan kuuluu sekä mietoja hybridejä että pistokehybridejä, joiden teknisiä tietoja ei ole vielä kerrottu. Se kuitenkin paljastettiin, että pistokehybridillä pitäisi päästä parhaimmillaan 100 kilometriä pelkän sähkön voimin. Auto saa siis VW-konsernin seuraavan sukupolven hybriditekniikkaa, jota hyödynnetään varmasti myös monissa muissakin konsernin malleissa.

Vaikka Cupra on leimallisesti espanjalainen merkki, uusi katumaasturi valmistetaan Unkarin Györin tehtaassa Audi Q3 Sportbackin rinnalla. Auton perusrakenteena toimii hyvin todennäköisesti sama MQB kuin lukuisissa muissakin konsernituotteissa Q3:a myöten, joten valmistuksesta samalla tehtaalla saadaan synergiaetuja. Atecan seuraajan lisäksi myös täyssähköinen Tavascan esitellään vuonna 2024, kun taas UrbanRebel-sähkökonseptin tuotantoversion vuoro on vuotta myöhemmin.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Tyyliniekan uusimmat