Keskimoottorinen kahdeksannen sukupolven Chevrolet Corvette haastaa monet kalliimmat superautot jo Stingray-perusmallina, mutta Amerikan urheiluautoikonista on tulossa vielä tehokkaampiakin versioita. Niistä ensimmäinen on muutaman viikon päästä esiteltävä Z06.
26.10. tapahtuvaa lanseerausta odotellessa uudesta Z06:sta julkaistiin jo ensimmäinen kuva täysin naamioimattomana. Tehoversion erottaa perus-Stingraysta mm. leveämpien lokasuojien, kyljen isompien ilmanottoaukkojen ja uusiksi laitettujen puskurien myötä. Etupuskurin designiin on haettu selviä vaikutteita Corvette C8.R -kilpa-autosta, jolla on ehditty ajaa jo Le Mansin 24 tunnin koitoksessakin.
Muuten kuvan hopeanvärinen auto on kuitenkin yllättävän kiltin näköinen Corvetten huippumalliksi. Pinnatyylisiä vanteita voisi kutsua jopa eleganteiksi, ja iso takaspoilerikin loistaa tässä yksilössä poissaolollaan. Uuden Z06:n virallinen naamiokuva C8.R-ratakilpurin vierellä kertoo kuitenkin, että auton perään saa myös isomman siiven. Lisäksi naamioteipatun Z06:n alla ovat sporttihenkisemmät viisipuolaiset vanteet, joten tarjolle tulee eri vaihtoehtoja ostajan maun mukaan.
Autoa on testattu Chevroletin julkaiseman videon perusteella sekä Nürburgringin Nordschleifella että Le Mansin radalla. Yhteyttä kilpa-autoilun maailmaan korostetaan otosten välissä vilahtavalla C8.R:llä, ja uudella Z06:lla on huhujen mukaan ehditty kellottaa jo Nürburgringin kierrosaikakin. Liikenteen seassa ajetun rundin kestoksi saatiin kuulemma 7:12, eli kuutosella alkava aika olisi varmasti mahdollinen optimiolosuhteissa.
Suosittelemme
Päivitetyn aerodynamiikan, jarrujen ja alustan lisäksi Z06 saa myös täysin uuden moottorin. Autoa vauhdittaa Stingrayn 6,2-litraisen myllyn sijasta Ferrari-tyylisellä 180 asteen kampiakselilla varustettu 5,5-litrainen vaparikasi. Huipputehoksi uumoillaan 626 hevosvoimaa, kun taas maksimivääntöä pitäisi irrota 651 newtonmetrin verran. Lukemat pienentyvät jonkin verran mekaanisesti ahdettuun edeltäjään verrattuna, mutta suorituskyvyn pitäisi silti olla enemmän kuin kunnossa. Nollasta sataan pyrähdetään noin kolmessa sekunnissa, ja huippunopeus lähentelee kolmensadan rajapyykkiä.