MAINOS: Hovisepät

EUREKA!

Hamilton-kellot
nyt Hovisepiltä.

Tutustu ja ihastu

C-luokan Mersun seuraava sukupolvi esitellään ensi viikolla – koko moottorivalikoima on enemmän tai vähemmän sähköistetty

Mercedes C-luokan ensimmäinen sukupolvi astui vuonna 1993 suositun 190:n saappaisiin. Kompaktista keskikokoiseksi kasvaneen premium-mallin viides painos tuodaan julkisuuteen ensi viikolla, mutta Mercedes julkaisi uutuudestaan jo nyt ensimmäiset tiedot ja tiiserikuvat.

Uusi C esitellään virtuaalisesti 23.2. iltapäivällä, ja tilaisuutta voi seurata livenä Mersun mediasivuston kautta. Vaikka asiaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu, ensi viikolla nähdään todennäköisesti sekä sedan että T-lyhenteellä tunnettu farmari, joka on yleensä tuotu markkinoille hieman porrasperää myöhemmin. Nykyään farkku on kuitenkin niin tärkeä myyntilukujen kannalta, että sen lanseerausta ei haluta jäädä odottelemaan.

Lisäksi uudesta C:stä nähdään All-Terrain-nimen saava korotettu maastohenkinen farmari, jota ei kuitenkaan välttämättä nähdä vielä ensi viikolla. Coupéa ja avomallia uudesta C-luokasta tuskin enää tulee, koska Mercedes on yksinkertaistamassa mallivalikoimaansa. Kaksiovisten versioiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että C- ja E-luokan coupét sekä cabriot yhdistyvät yhdeksi mallisarjaksi vanhan CLK:n tyyliin.

Stuttgartilaiset kertoivat jo nyt, että uusi C-luokka saa kunnian olla Mercedeksen ensimmäinen automalli, jonka kaikki moottorivaihtoehdot ovat jollakin tasolla sähköistettyjä. Tarkempia tietoja ei ole vielä kerrottu, mutta vahvojen huhujen mukaan C:n nokalle saa jatkossa enää nelipyttyisiä voimanlähteitä. Edullisemmat vaihtoehdot ovat mietoja hybridejä, kun taas pistokehybridit muodostavat tarjonnan yläpään. Sähköistettyjä dieseleitäkin on tarjolla, mutta niitä myydään ainoastaan Euroopan markkinoilla.

Suosittelemme


Uusi strategia tarkoittaa nelisylinterisiä koneita myös AMG:n muskeliversioihin. C 43:n kuutoskoneen korvaaminen sähköavusteisella turbonelosella ei ehkä aiheuta vielä kovin pahoja älähdyksiä, mutta C 63:n tuplaturbokasin tilalle sovitettu neloskone voi saada puristien aamukahvit jo väärään kurkkuun. Soundien osalta takapakkia tulee väistämättä, mutta toisaalta tulevan C 63:n yli 500-hevosvoimainen pistokehybriditekniikka tuo todennäköisesti mukanaan nelivedon ja paljon pienemmän autoveron Suomen kaltaisissa maissa.

Korin muotoilun osalta uusi C-sarja seuraa tuoreen S-luokan viitoittamaa polkua. Esimerkiksi etuvalot muuttuvat nykyistä pyöreämmiksi, ja vaakasuuntaiset takavalot jatkuvat takaluukun kannen puolelle. Sisätiloissakin on monia yhtymäkohtia Ässään. Tietoviihdejärjestelmänä palvelee sama toisen sukupolven MBUX, ja pystysuuntainen kosketuksella toimiva keskinäyttö työntyy keskikonsolista ylös S-luokan tyyliin.

LähdeCarscoops


Lue lisää