Myös Porsche 911 on lihonut kovasti aikojen saatossa. Nyky-911 painaa vähintään vajaat 1600 kiloa, kun 1960-luvun alkuvuosina pysyttiin vielä noin 1000 kilon lukemissa.
Tämäkään ei kuitenkaan riitä kaikille, ja niinpä vanhempia 911:ia on kevennetty mitä erilaisimmilla ratkaisuilla. Arvokkaimmissa laihdutuskuureissa on päädytty jopa täysin hiilikuidusta tehtyihin koreihin, mutta brittiläinen Richard King kehitti astetta maanläheisemmän ratkaisun. King pyörittää Ison-Britannian Southend-on-Seassa sijaitsevaa Karmann Konnection -nimistä Porsche-pajaa, ja hän tuntee kuulemma autojensa jokaisen ruuvin.
Niinpä King uskalsi ottaa varsin ronskin lähestymistavan vuoden 1968 911:n suhteen. Tavoitteeksi asetettiin vähemmän vaatimattomasti maailman kevyin 911, mikä toteutettiin ennen kaikkea porakoneen avulla. Reikiä tehtiin Porschen kaikkiin mahdollisiin pelteihin, mutta niiden koko suunniteltiin huolellisesti etukäteen. Yhtään reikää ei siis syntynyt hetken mielijohteesta, mutta Porsche alkoi silti muistuttaa siivilää.
Suosittelemme
Esimerkiksi klassikon kojelauta sekä keskitunneli ovat aivan täynnä reikiä, ja sama linja jatkuu myös mm. katon poikkipalkissa ja jopa taustapeilin varressa. Myös tuulilasinpyyhkimen varsi, starttimoottori, vaihdelaatikko, polkimet ja lukuisat muut osat ovat saaneet saman käsittelyn. Aivan kaikkia komponentteja ei voinut kuitenkaan rei’ittää, joten ne King päätyi vaihtamaan kevyemmästä materiaalista tehtyihin osiin.
Tämän vuoksi korin ulkopinnat ovat lasikuitua, kun taas moottorin uudet kiinnikkeet on valmistettu alumiinista. Richard King punnitsi jopa joka ikisen letkun ja vaihtoi sen aina kevyempään, vaikka yhtä osaa kohti painonsäästöä ei tullut paria grammaa enempää. Lopputulokseksi saatiin lähes 42 prosentin kevennys, eli alun perin 1020 kilon painoisen Porschen massa tipahti 595 kiloon. Siitä ei ole kuitenkaan tietoa, kuinka poraukset vaikuttavat 911:n rakenteelliseen jäykkyyteen.