Bond-Toyotan pienempi painos – japanilaiset opiskelijat tekevät miniluokan Suzuki Cappuccinosta replikan legendaarisesta 2000GT:stä

Useimmat mieltävät Aston Martinin James Bondin automerkiksi, ja monet muistavat myös esimerkiksi brittiagentin alla nähdyt Lotukset ja BMW:t. Toyotaa ei sen sijaan kovin moni maallikko yhdistäisi Bondiin, mutta erään 007-leffan autopääosassa on komeillut myös japanilaisvalmistajan tuotos. Tämä elokuva oli vuonna 1967 ensi-iltansa saanut You Only Live Twice, eli Elät vain kahdesti. Sean Conneryn esittämän Bondin virka-autona toimi Toyota 2000GT, joka haastoi muotojensa ja tekniikkansa puolesta esimerkiksi Jaguar E-Typen.

Toyotassa oli kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma. Lähes 190-senttinen Sean Connery ei nimittäin mahtunut istumaan sisään coupé-kattoiseen japsisporttiin, minkä vuoksi kaksi yksilöä laikattiin avoautoiksi leffan kuvauksia varten. Myöhemmin elokuvan innoittamana syntyi muitakin avomallisia 2000GT:itä. Tätä nykyä vuosina 1967-1970 valmistettu urheiluauto on hinnaltaan sitä luokkaa, että kenellekään ei varmasti tulisi mieleen sahata siitä kattoa pois tai tuunata harvinaisuutta muutenkaan.

Niinpä japanilaisen Nihon Automobile Collegen opiskelijat tyytyivät replikaan rakentaessaan 2000GT-teemaista näyttelyautoa pikapuoliin ovensa avaavaan Tokyo Auto Saloniin. Lähtökohdaksi valittiin meikäläisittäin varsin yllättävältä kuulostava laite, eli Japanin kei car -miniautoluokkaan kuulunut Suzuki Cappuccino. Vuosina 1991-1997 valmistettu piskuinen roadster on kuitenkin kaksipaikkainen takavetoinen avoauto Bond-Toyotan malliin, vaikka tekniikka ja ulkomitat ovatkin astetta tai paria maanläheisempää tasoa.

Yksi 2000GT:n ikimuistettavimmista muotoilupiirteistä on samankaltainen pitkä keula kuin E-Typessä. Cappuccinon nokka on sen sijaan paljon lyhyempi, joten japanilaisopiskelijat jatkoivat Suzukin akseliväliä 250 millillä vastaavien mittasuhteiden saavuttamiseksi. Eroa esikuvaan jäi enää 10 milliä, ja samalla pellistä leivottiin myös 2000GT:tä apinoivia muotoja keulaan. Seuraavaksi autoon asennetaan piirroskuvien avulla hahmoteltu korisarja, joka koostuu japsityylisten päältä ruuvattavien lokasuojanlevitysten lisäksi etuspoilerista ja takakontin lipasta.

Suosittelemme

 

16-tuumaiset vanteet kietaistaan Toyon kumeille, ja sisusta saa mm. sporttipenkit, Sparcon ratin ja Kenwoodin äänentoistojärjestelmän. Tekniikkaan ei sen sijaan kosketa, eli replikaa vauhdittaa Cappuccinon vakiomoottorina palvellut 0,675-litrainen kolmipytty. Siitä irtoavat 64 heppaa ja 85 newtonia eivät houkuttele kovin urheilullisiin suorituksiin, mutta toisaalta Cappuccino painaa vain 725 kiloa. Suzukin pohjalta tehty 2000GT-replika on muuten vain yksi monista projekteista, koska samat opiskelijat tuovat Auto Saloniin näytteille muitakin tuning-luomuksiaan.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat