Toyotaa ei aivan heti mieltäisi James Bondin autoksi, mutta brittiagentti kurvaili japanilaisvalmisteisella sportilla vuoden 1967 Elät vain kahdesti -leffassa. Elokuvan ikoniseksi tekemä Toyota 2000GT on nykyään lähes syntisen kallis, mutta siitä on tarjolla myös hyvin aidon oloinen replika.
Nousevan auringon maassa majaansa pitävä Rocky Auto on valmistanut jo aiemmin 2000GT-replikoita toisen ikonisen Toyotan, eli neloskorisen Supran kolmilitraisella 2JZ-kuutosella varustettuna. Turbopannu on kuuluisa lähes rajattomasta virityspotentiaalistaan, ja se on jo vakiokuntoisena paljon alkuperäisen 2000GT:n kaksilitraista kuutosta tehokkaampi. Nyt tarjolle tulee myös replikan pienempikoneinen versio, joka on tässä suhteessa lähempänä esikuvaansa.

Rocky Auto 2000GT -nimistä luomusta vauhdittaa siis mallimerkinnän mukainen kaksilitrainen suora kuutonen, jonka alkuperää ei ole kuitenkaan vielä kerrottu. Aiemmin myytyyn 3000GT-nimiseen versioon verrattuna iskutilavuus on pienentynyt litralla, joten auto menee kotimaassaan samaan rekisterikilpiluokkaan kuin alkuperäinen Toyota 2000GT. Alle 2000-kuutiosenttisten moottorien kohdalla käytetään ns. 5-sarjan rekistereitä ja yli 2000-kuutiosenttisissä 3-sarjan kilpiä, joten replikassa on vastaavat rekkarit kuin aidossa asiassa.
Rocky Auton 3000GT:tä on saanut ainoastaan esikuvansa mukaisena umpikattoisena coupéna, joka oli Toyota 2000GT:n ainoa korimalli tehtaan jäljiltä. Pitkänhuiskea Roger Moore ei kuitenkaan sopinut matalaan coupéen kunnolla sisään, joten vuoden 1967 Bond-leffaa varten autosta tehtiin avomallinen yksittäiskappale. Rocky Auto noudattaa kaksilitraisen mallinsa suhteen samaa kaavaa korimallien suhteen, joten replikaa saa sekä coupéna että avona.

Toisin kuin monet muut replikat, Rocky Auton luomus on myös mittasuhteiltaan hyvin aidon oloinen. Tästä saadaan kiittää koripaneelien alla piilevää räätälintyönä tehtyä perusrakennetta, eli Rocky Auto 2000GT:tä ei ole tehty minkään olemassaolevan auton pohjalta. Replikan uusin versio debytoi jo viime marraskuussa Nagoya Mobility Car Show’ssa, mutta virallinen lanseeraus on vuorossa vasta nyt tammikuussa Tokyo Auto Salonissa.
Suosittelemme
Siellä ovat esillä sekä coupé että avoversio, joiden kaksilitraisen kuutosen tekniset tiedot on luvattu paljastaa samalla. Tilauksia aletaan ottaa vastaan saman tien, mutta hintoja ei ole vielä kerrottu. Kolmilitraisesta replikasta on pitänyt pulittaa vähintään reilut 180 000 euroa, joten pienempikoneinen versio lienee hieman edullisempi. Aitoon asiaan verrattuna replika on joka tapauksessa suorastaan halpa, koska alkuperäisautojen hinnat pyörivät tätä nykyä jo miljoonan euron tuntumassa.

