BMW:n uutuusfarkun patenttikuvat putkahtivat julkisuuteen – seuraava 3-sarjan Touring näyttää tältä

BMW esitteli viime viikolla ovensa avanneessa Pariisin autonäyttelyssä seitsemännen sukupolven 3-sarjan. Ranskassa paljastettiin vasta porrasperäinen sedan, mutta mallisto täydentyy jo ensi vuonna käytännöllisemmällä farmariversiolla. Se tottelee jo perinteiseen tapaan Touring-nimeä, ja pääpaino on jälleen lifestyle-henkisyydessä maksimaalisen kuljetuskapasiteetin sijasta.

Farmarin lopullisia linjoja ei tarvitse enää arvailla, koska auto putkahti jo julkisuuteen Brasilian patenttiviranomaisten julkaisemissa piirroskuvissa. Paikallinen Quatro Rodas -media huomasi kuvat ensimmäisenä, ja nyt ne ovat päätyneet lukuisille muillekin sivustoille. Otoksista selviää, että uutuuden designissa ei ole minkäänlaisia yllätyksiä B-pilariin asti. Touringin etuosa on nimittäin jo tuttuun tyyliin identtinen sedanin kanssa, mutta peräpäästä löytyy sentään yksilöllisempää otetta.

Sivuikkunalinjassa ei nimittäin ole BMW:n farmareissakin tähän asti käytettyä perinteistä Hofmeisterin taitosta, vaan takimmaisen sivulasin alareuna kohoaa viistosti ylöspäin baijerilaismerkin katumaasturien tai esimerkiksi Volvon viimeisimpien farkkujen tavoin. Takavalot ovat puolestaan litistyneet porrasperän tavoin. 3-sarjan Touringin takalasia ei ole kuitenkaan innostuttu muotoilemaan edeltäjää viistompaan kulmaan, joten tavaratilaa pitäisi olla vähintään entiseen malliin.

Auton ulkomittojen puolesta volyymin pitäisi ainakin kasvaa, koska myös Touring venähtää sedanin tavoin. Akselivälille tulee mittaa 41 milliä entistä enemmän, ja pituus kasvaa noin 85 millin verran. Myös korin vääntöjäykkyyden pitäisi kohentua, ja aiempaa leveämpi raideväli tukevoittaa ajokäytöstä. Uusi sedan on keventynyt parhaimmillaan noin 55 kilolla, joten farmarinkin osalta on odotettavissa vastaavaa painonsäästöä.

Suosittelemme

Touringin moottorivalikoima lienee ainakin alkuvaiheessa identtinen porrasperäversion kanssa. Bensapuolella tarjolla ovat kaksilitraisen turbonelosen 184- ja 258-heppaiset mallit, jotka tottelevat 320i- ja 330i-nimiä. Tehokkaimpana bensiinimoottorina palvelee M340i:n lähes 390-hevosvoimainen turbokuutonen, ja myöhemmin tarjolle saattaa tulla pistokehybridikin. Dieseleitäkään ei unohdeta, ja niiden osalta valikoima koostuu kaksilitraisen nakuttajan 150- ja 190 heppaisista versioista sekä kolmen litran suorasta kuutosesta, joka luovuttaa 265 pollea.

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat