BMW:n uusi 2-sarjan coupé on kohta täällä – baijerilaismerkki julkaisi auton viralliset naamiokuvat ennen tuotannon käynnistymistä

1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa valmistettu 02-sarja loi perustan BMW:n maineelle urheilullisena ajajan autona. Baijerilaisten nykymallistossa lähimpänä vanhan Nollakakkosen henkeä on kaksiovinen 2-sarjan coupé, joka siirtyy pikapuoliin uuteen sukupolveensa.

Autosta on jo nähty nokan ja perän vuotokuvia sekä sivuprofiilin paljastaneita salavalokuvia, ja nyt vuorossa ovat ensimmäiset BMW:n itse julkaisemat kuvat. Uutuus esiintyy niissä vielä varsin paksun naamioinnin peitossa, mutta ainakin mittasuhteet käyvät hyvin ilmi. 2-sarjan coupé on jatkossakin yksi harvoista klassisista kolmen laatikon kaksiovisista, eli autossa on edelleen selvästi erottuva porrasperä. Takalasikin on melko pystyssä kulmassa moneen muuhun nyky-coupéen verrattuna, mikä lupailee parempia pääntiloja takapenkkiläisille.

Aiemmin julkisuuteen vuotaneiden kuvien perusteella keulailmeestä tulee entistä tuimempi, ja takapäästäkin löytyy nykymallia terävämpiä linjoja. Kylkeä dominoivat puolestaan lokasuojien pullistukset ja korin pintaan upotetut ovenkahvat. BMW kertoo, että auto on päässyt kehitystyön viimeiseen vaiheeseen, ja tuotanto starttaa loppukesästä. Suuri osa alustatesteistä on tehty Nürburgringin Nordschleifella, jossa on hienosäädetty jousitusta, alustarakenteita, iskunvaimennusta, ohjausta sekä jarruja. Testejä on tehty myös yleisillä maanteillä Münchenin ympäristössä ja BMW:n testikeskuksessa Baijerin Maisachissa.





Kunnes seuraava M2 saapuu, malliston huippuversiona palvelee nelivetoinen M240i xDrive. Sen turboahdetusta kolmilitraisesta kuutosesta irtoaa noin 380 hevosvoimaa, jotka välitetään kaikille neljälle pyörälle kahdeksanvaihteisen Steptronic Sport -automaatin kautta. Neliveto on luonnollisesti takapainotteinen, ja alustan herkkuihin kuuluu myös taka-akselin M-tasauspyörästö. Kaikkien mallien ajettavuutta kohentaa entistä vääntöjäykempi kori, joka on tässä suhteessa noin 12 prosenttia edeltäjää parempi. Iskunvaimentimien pitäisi tarjota niin urheilullisuutta kuin mukavuuttakin, ja mukautuvilla iskunvaimentimilla varustetun M-alustan voi ruksia lisävarustelistalta.

Aerodynamiikkaan on puolestaan panostettu uuden etuspoilerilipan, splittereiden, etupuskurin ”ilmaverhojen” ja ilmanohjainten sekä taka-akselin peitelevyn avulla. Niiden myötä etuakseliin kohdistuvan nostovoiman pitäisi olla 50 prosenttia edeltäjää pienempi, mikä parantaa ajettavuutta. Jäämme odottelemaan uutuuden lopullisia kuvia ja teknisiä tietoja, jotka julkaistaan todennäköisesti kesän mittaan.



LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.