BMW X7:n facelift esiteltiin – isossa SUV:ssa nähdään ensimmäistä kertaa baijerilaismerkin ”kaksikerroksinen” naamailme

Kun BMW lanseerasi jättimäisen X7-katumaasturin markkinoille kolmisen vuotta sitten, huomiota herättivät auton koon lisäksi keulailmettä dominoivat massiiviset munuaiset. Nyt niitä täydentävät faceliftin myötä syntyneet ”kaksikerroksiset” valot.

Vastaava naamailme nähdään myös ensi viikolla esiteltävässä uudessa 7-sarjassa sekä i7-sähköversiossa, mutta X7 ehti ensin. Katumaasturin ylemmät valot ovat itse asiassa pelkät päiväajovaloledit, kun taas varsinaiset ajovaloumpiot on tummennettu muistuttamaan puskurin ilmanottoaukkoja. Munuaisten koko on suurin piirtein ennallaan, mutta uuden valojärjestelyn ansiosta maski ei vaikuta enää aivan yhtä massiiviselta.

Toisaalta munuaismaskiin saa nyt jopa valaistuksen joukosta erottautumiseksi. Kylkilinjassa ei ole juuri mitään eroa entiseen, mutta X7:n alle saa parhaimmillaan 23-tuumaiset, eli BMW:n sarjatuotantoautojen historian suurimmat pyörät. Myös takapään muutokset ovat hyvin hillittyjä, mutta takavalojen grafiikka on sentään laitettu uusiksi ja takavalojen välissä kulkeva kromilista on nyt pleksilasin alla.

Sisätiloiltaan X7 on jatkossakin seitsemänpaikkainen, mutta haluttaessa auton saa myös mukavuutta painottavana kuusipaikkaisena versiona. Sisustan suurin uudistus on kojelaudan Curved Display, joka yhdistää 12,3-tuumaisen digimittariston ja tietoviihdejärjestelmän 14,9-tuumaisen ruudun saman kaarevan lasin alle. Autoon tulee myös BMW:n viimeisin OS 8.0 -käyttöjärjestelmä sekä uusia ajoavustimia, kuten esimerkiksi parhaimmillaan 200 metrin itsenäiseen peruutukseen aiemmin ajettua reittiä pitkin kykenevä assistentti.

Suosittelemme

Moottorivalikoima seurailee pitkälti entisiä latuja, mutta kaikki voimanlähteet ovat nyt 48 voltin sähköjärjestelmän ja starttigeneraattorin avulla toteutettuja hybridejä. Kevythybridijärjestelmän avulla saadaan parhaimmillaan hetkellinen 12 hevosvoiman ja 200 newtonin lisäpotku, mutta pistokehybridiä tai täyssähköversiota ei sen sijaan ole vieläkään tarjolla.

Perusbensakoneena palvelee X7 xDrive 40i -mallin 380-heppainen suora kuutonen, ja tehokkaampi bensavaihtoehto on M60i xDriven 530-hevosvoimainen tuplaturbokasi. Dieseliä kaipaavat ohjataan puolestaan xDrive 40d:n pariin, jonka kuutoskone luovuttaa 340 heppaa ja tasan 700 newtonmetriä ”kaksinaamaisen” kolossin liikuttelemiseksi.

LähdeAuto Bild

1 KOMMENTTI

  1. Tuo on Citikan jo vuosia sitten tekemä muotoiluinnovaatio, jota ovat kopioineet muutkin mutta nyt myös BMW – osoittaa idean toimivuuden.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Dacian SUV-suosikki uudistuu – kolmannen sukupolven Dusteria saa myös hybridinä

Osittain kierrätysmuovista valmistettu Dacia Duster siirtyy kolmanteen sukupolveensa, joka on edeltäjäänsä näyttävämpi ja sähköisempi.

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Tyyliniekan uusimmat