BMW saattaa lanseerata i12-nimisen superauton – hybridisportissa olisi yli 670 hevosvoimaa

BMW oli suorastaan aikaansa edellä, kun se esitteli i3-sähköauton ja i8-hybridisportin melko tasan kuusi vuotta sitten. Molemmat autot näyttävät futuristiselta vielä tänäkin päivänä, mutta niiden myynti ei ole ottanut kunnolla tuulta alleen. I8:n tapauksessa tämä on johtunut pitkälti siitä, että kolmipyttyisen bensakoneen ja sähkömoottorin muodostama voimalinja ei ole pystynyt lunastamaan lähes superautomaisen ulkonäön luomia odotuksia suorituskyvyn suhteen.

Niinpä BMW ehti jo ilmoittaa, että heikosti menestynyt i8 ei saa suoraa seuraajaa. Baijerilaismerkki esitteli kuitenkin kesäkuussa Vision M Next -nimisen tutkielman, joka oli kuin steroideja nauttinut i8. Äskettäin Automobile Magazine -niminen julkaisu kertoi puolestaan BMW:n uusista malleista tuleville vuosille, ja niiden joukossa on kuulemma myös i8:n jalanjälkiä seuraava hybridisportti.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä auto tehdään Vision M Next -konseptin pohjalta. Tuotantoversion nimeksi saattaisi tulla i12, eli hybridisportti jatkaisi i-brändin alaisuudessa ja siitä ei tehtäisi M-divisioonan mallia. Voimanlähteeseen tulee kuitenkin enemmän Motorsport-henkeä kuin i8:ssa. Uutuus asemoitaisiin entistä enemmän superautoluokkaan, ja niinpä kolmisylinterinen kone joutuisi tekemään tilaa tehokkaammalle nelisylinteriselle. Kaksilitraisesta bensaturbosta irtoaisi noin 340 heppaa, eli suunnilleen saman verran kuin nykyisen i8:n kokonaisteho.

Lisäpotkua saataisiin noin 200-hevosvoimaisesta sähkömoottorista, mutta tämä koskisi vasta perusmallia. Voimakkaammassa versiossa sähkömoottorin ja bensaturbon yhteisteho voisi kivuta jopa yli 670 hevosvoiman lukeman. Sähkömoottori saisi virtansa 135 kilowattitunnin akkupaketilta, jonka pitäisi taata kunnon toimintamatka myös pelkällä sähköllä. Akkujen valmistuksessa ei käytettäisi harvinaisia maametalleja, joten vihreät arvotkin huomioitaisiin polttomoottorin kasvamisesta huolimatta.

Suosittelemme

Vision M Next -tutkielma antaa esimakua myös baijerilaisten uuden superauton ulkonäöstä. I8:sta tutut mittasuhteet eivät juuri muutu, mutta linjoista tulee entistä terävämmät. Lisäksi pienet takaistuimet jäävät todennäköisesti kokonaan pois, eli BMW:n superauto olisi kilpailijoidensa tavoin pelkästään kaksipaikkainen. BMW-fanit ovat joutuneet odottamaan jo kohta 40 vuotta varteenotettavaa seuraajaa legendaariselle M1:lle, ja tulossa oleva superauto voisi vihdoinkin täyttää nämä saappaat.

LähdeCarscoops

Lue lisää