BMW laittaa logonsa uusiksi – musta reuna on pian historiaa

Digitalisaatiolla on vaikutuksensa myös automerkkien logoihin. Viime aikoina tarvetta on tullut entistä kaksiulotteisemmille logoille, jotka ovat selkeitä eri sähköisissä kanavissa.

Niinpä esimerkiksi Volkswagen laittoi perinteisen symbolinsa uusiksi viime syksystä lähtien. VW:n tuoretta logoa ei kuitenkaan ihan helpolla erota uudeksi, koska kyseessä on vain hienosäädetty ja jopa hieman retrohenkinen tulkinta tutusta pyöreästä symbolista. Kaksiulotteisuuden lisäksi Volkkarin uuden logon elementtejä ovat entistä ohuemmat viivat sekä kirjainsymboleissa että reunan ympyrässä. Nyt logon uusijoiden joukkoon liittyy toinen saksalainen perinnemerkki, eli BMW.

Baijerilaiset paljastivat tulevan logonsa i4-sähkökonseptissa, joka esiteltiin netin välityksellä Geneven autonäyttelyn peruunnuttua. Bemarin legendaarinen symboli muuttuu sen verran paljon, että maallikkokin huomaa eron heti kättelyssä. Tärkein muutos on se, että ”potkurin” ympärillä ei ole enää perinteistä mustaa reunaa. BMW-kirjaimet ovat jatkossa ”vapaasti leijuvia” läpinäkyvän taustan päällä, eli taustaväri määräytyy auton sävyn mukaan. Myös kirjainten ulkoasua on selkeytetty hieman, ja uuteen logoon on kuulemma haettu inspiraatiota baijerilaismerkin vuosina 1963-1997 käyttämästä logosta.

Uudenkin version keskuudessa ovat edelleen Baijerin sinivalkoiset värit, jotka muistuttavat tarinan mukaan lentokoneen pyörivää propellia. BMW on kuitenkin kertonut, että potkurilla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä logon synnyn kanssa yli 100 vuotta sitten. Nyt tehdyssä uudistuksessa sinisen sävyä hienosäädetään hitusen entistä kirkkaammaksi, ja värejä erottavat hopeanharmaat reunaviivat poistuvat käytöstä.

Suosittelemme

Näin logon pitäisi olla entistä selvempi myös digitaalisissa kanavissa. Kyseessä ei ole BMW:n ainoa logouudistus, vaan M-sporttidivisioonakin saa tuoreutetun symbolin. M-kirjain on jatkossa pelkästään valkoinen kromilookin sijasta, ja elementtien välit katoavat. Se jää vielä nähtäväksi, tuleeko autojenkin perään jossakin vaiheessa valkoinen M-kirjain kromisen sijasta. Myöskään emomerkin uuden logon käyttöönotosta autoissa ei ole annettu vielä mitään tietoa, mutta ainakin somekanavissaan baijerilaiset alkoivat hyödyntää tuoretta logoaan heti kättelyssä.

Uusi logo saattaa tulla autoihin vasta useamman vuodenkin kuluttua. BMW-konserniin kuuluva Mini esitteli nimittäin jo vuonna 2015 entistä kaksiulotteisemman logon, mutta auton nokalla ja perässä se nähtiin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2018.

LähdeAuto Bild

Lue lisää