BMW haastaa Mercedes CLA:n – uusi 2-sarjan Gran Coupé on 1-sarjan tavoin etuvetopohjainen

Mercedes toi mallistoonsa jo kuutisen vuotta sitten A-luokan pohjalta kehitetyn neliovisen coupén, joka nimettiin CLA:ksi. Auto siirtyi tänä vuonna toiseen sukupolveensa, jonka muodot ovat sulavoituneet huomattavasti ensimmäiseen versioon nähden. Arkkivihollinen BMW on sen sijaan tarjonnut pientä coupéa etsiville vain kaksiovista 2-sarjaa, joka on vedonnut merkin perinteisiin faneihin takavetonsa myötä. Suuremmat ostajakunnat ovat kuitenkin jääneet saavuttamatta epäkäytännöllisen korimallin takia.

Nyt myös baijerilaismerkki esitteli oman tulkintansa neliovisesta kompaktiluokan coupésta. joka on nimetty 2-sarjan Gran Coupéksi. Uutuus on CLA:n tavoin valepuvussa oleva porrasperä, eli takalasi ei aukea luukun mukana kuten isommassa 4-sarjan Gran Coupéssa. Tavaratilaa on kuitenkin tarjolla 430 litran verran, ja takapenkin selkänojan saa kaadettua alas kolmessa osassa. Tavaratilan volyymi jää 30 litraa CLA:ta pienemmäksi, ja BMW on muiltakin mitoiltaan muutaman sentin tähtikeulaa kompaktimpi. Suurin ero on Bemarin peräti 16 senttiä lyhyemmässä pituudessa.





Uutuus tulee vanhan mantereen lisäksi tarjolle myös USA:ssa, jossa se toimii baijerilaisten aloitusmallina. Euroopassa 2-sarjan Gran Coupé sijoittuu sen sijaan 1-sarjan yläpuolelle, jonka kanssa se jakaa myös tekniikkansa. Tämä tarkoittaa ainakin perinnetietoisille vähemmän hyviä uutisia, koska myös Gran Coupé on etuvetopohjainen. Auton muotoihin on yritetty saada vaikutteita uudesta 8-sarjasta ja X6:sta, mutta etuvetoinen perusrakenne paistaa valitettavasti läpi myös designista. Mittasuhteet vaikuttavat hieman kömpelöiltä tietyistä kulmista katsottuna, mutta ainakaan tämä BMW ei kärsi ylisuurista munuaisista uuden Ykkösen ja monen muun uuden Bemarin tavoin.

Sisustassa ei ole suuria yllätyksiä, koska esimerkiksi kojelauta on identtinen 1-sarjan kanssa. Tarjolla on mm. täysin digitaalinen mittaristo, hitusen kuskin suuntaan kallistettu 10,25-tuumainen kosketusnäyttö ja 9,2-tuumainen heijastusnäyttö. Takatiloja mainostetaan huomattavasti väljemmiksi kuin kaksiovisessa 2-sarjassa, ja ne ovat myös hieman Mercedes CLA:ta avarammat BMW:n pienemmistä ulkomitoista huolimatta. Laskeva kattolinja verottaa kuitenkin takapenkin pääntiloja. Käyttöjärjestelmänä palvelee muista uusista baijerilaisista tuttu BMW Operating System 6.0, joka päivittyy paremmin varustelluissa autoissa 7.0-tasolle. Gran Coupé ymmärtää myös puhekomentoja huikkaamalla sille ”Hei BMW”.

Uutuuteen tarjotaan perusvarustelun lisäksi peräti viittä eri varustetasoa. Ne ovat Advantage, Sport Line, Luxury Line, M Sport ja huippuversiona palveleva M235i. Vakioalustan tilalle saa puolestaan joko jäykemmän M Sport -alustan tai mukautuvalla iskunvaimennuksella varustetun vaihtoehdon. Lisäksi lisävarustelistalta voi ruksia M Sportin tehokkaammat jarrut. Ajoavustintarjonta on samalla tasolla kuin 1-sarjassa, eli autoon saa mm. ruuhkaliikenteessäkin toimivan mukautuvan vakionopeudensäätimen.

Moottorivalikoimakin on tuttu uudesta Ykkösestä, eli se koostuu pelkästään kolmi- ja nelisylinterisistä voimanlähteistä. Perusbensakoneena palvelee 218i:n kolmipytty, joka luovuttaa 140 heppaa ja 220 newtonin väännön. Dieselpuolella tarjolla on puolestaan 220d, jonka neloskoneesta irtoaa 190 hevosvoimaa ja 400 newtonmetriä. Tämän voimanlähteen pariksi saa myös seitsemänvaihteisen automaatin, kun taas 218i:ssä on tyytyminen manuaaliin. Huippuversiona palvelee M235i, jota vauhdittaa sama 306 heppaa ja 450 newtonia tuottava turbonelonen kuin M135i:ssä kahdeksanpykäläisen automaatin parina.

Uusi Gran Coupé tuodaan suuren yleisön eteen marraskuun lopulla ovensa avaavassa Los Angelesin autonäyttelyssä, ja myynti alkaa ensi maaliskuussa. Ja lopuksi vielä hyviä uutisia puritaaneille: 2-sarjan kaksiovinen coupé säilyttää takavedon ja kuutoskoneen myös seuraavassa sukupolvessaan.

LähdeAuto Bild
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Videot

Uusimmat

Jälleen uusi päästöjen uhri – BMW M2:n päivät ovat pian luetut Euroopassa

Jatkuvasti tiukentuvat päästömääräykset aiheuttavat Euroopan markkinoilla melkoisia ongelmia eri valmistajien tehokkailla polttomoottoreilla varustetuille malleille. Nyt päästöjen uhriksi on joutumassa...

Uutta tyyliä perheautoon – venäläispaja teki Ford Focuksesta tuulilasittoman speedsterin

Automaailmassa on viime vuosina lanseerattu katottomia ja tuulilasittomia speedstereitä eri superautojen pohjalta. Niinpä nämä luomukset ovat jääneet vain harvojen...

Tässä on pienoismallien Rolls-Royce – 1:8-kokoisen Cullinanin hinnat alkavat reilusta 15 000 eurosta

Rolls-Royce laajensi mallistoaan muutama vuosi sitten Cullinaniksi nimetyllä katumaasturilla. Siitä täytyy pulittaa verottomanakin yli 300 000 euroa, eli kyseessä...

Ford Cosworthin kuuluisa takasiipi sai innoituksen Punaisen Paronin lentokoneesta

Kukapa autohullu ei muistaisi Cossu-Eskon hurjaa kaksoistakasiipeä 90-luvun ralli- ja siviilimaailmasta. Harva kuitenkaan tietää, että siipiä piti alun perin...

Legendaarinen lyhytelokuva saa uuden tulkinnan – Charles Leclerc tykittää tänä viikonloppuna Monacon kaduilla Ferrari SF90 Stradalella

Ranskalaisohjaaja Claude Lelouchin C’était un rendez-vous vuodelta 1976 kuuluu alansa klassikoihin autohörhöjen piireissä. Nyt se saa uuden tulkinnan, jota...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...