BMW esitteli uuden 2-sarjan coupén – takavetoinen kompaktisportti on nykyajan vastine klassiselle 02:lle

1960-luvulla lanseerattu kompakti 02-sarja loi pohjan BMW:n maineelle ajajan autona. Sen seuraajaksi noussut 3-sarja on nykyään paisunut jo niin isoksi, että alkuperäisen Nollakakkosen henkeä löytyy parhaiten kompaktimmasta 2-sarjan coupésta.

Baijerilaiset toivat nyt julkisuuteen uuden 2-sarjan kaksiovisen coupén, joka on traditionalistien iloksi edelleen takavetoinen. Auto ei ole siis teknisesti sukua edestä raapivalle 1-sarjalle tai sen pohjalta tehdylle 2-sarjan nelioviselle Gran Coupélle, vaan uutuudessa on hyödynnetty 3-sarjasta tuttua tekniikkaa. Pitkän nokan ja varsin lyhyen perän yhdistävät mittasuhteet ovat tutut jo edeltäjästä, mutta kaikkia mittoja on hienosäädetty. Niinpä pituus on venähtänyt 109 millillä ja leveys 66 millillä, kun taas korkeutta on 25 milliä entistä vähemmän. Akseliväli on puolestaan kasvanut 51 millin verran takapenkkiläisten iloksi.

Muotoilun osalta voidaan puolestaan todeta, että jättimunuaiset loistavat tässä baijerilaisessa poissaolollaan. Kattolinja on hyvin lähellä edeltäjää, kun taas nokkaan ja perään on tuotu erilaisia pokkauksia ja taitoksia jo liiankin kanssa. Sivusta katsottaessa silmään pistävät näyttävät lokasuojien pullistukset sekä korin pintaan upotetut ovenkahvat. M240i-huippuversion tunnistaa M Sport -paketin aggressiivisemmista puskureista, omista putkenpäistä, pienestä takaspoilerilipasta sekä harmaista peilinkoteloista ja munuaismaskin reunoista.

Sisätiloissa on puolestaan entistä korkealuokkaisempia materiaaleja ja modernimpaa designia. Vakiovarusteisen analogisen mittariston ja tietoviihdejärjestelmän 8,8-tuumaisen ruudun voi korvata 12,3- ja 10,25-tuumaisilla näytöillä, mutta käyttöjärjestelmänä palvelee iDrive 7 BMW:n uusimman iDrive 8 OS:n sijasta. Auto tukee sekä Applen CarPlayta että Android Autoa langattomasti, ja puheohjauksella toimiva Intelligent Personal Assistant oppii erilaisia rutiinitoimintoja. Muu ajoavustinvalikoimakin on nykytyyliin kattava.

Suosittelemme

Voimanlähdepaletti on sen sijaan hyvin perinteinen. Euroopan markkinoilla tarjolla on aluksi kaksi neloskonetta, eli 220i:n 184-heppainen bensaturbo ja 220d:n 190-heppainen turbodiesel. Mietoa hybriditekniikkaa hyödyntävä diesel on näistä ripeämpi erityisesti 400 newtonmetrin vääntönsä turvin, ja niinpä satasen nopeus saavutetaan 6,9 sekunnissa. M2:n tuloon asti huippumallin valtikkaa kantaa nelivetoinen M240i xDrive, joka pyrähtää nollasta sataan vain 4,3 sekunnissa 374 hevosvoiman ja 500 newtonmetrin turvin. Hieman myöhemmin luvassa on myös bensakoneinen 230i.

Ajettavuuden mainostetaan kohentuneen 12 prosenttia entistä vääntöjäykemmän korin ja kasvaneen raideleveyden myötä. Pyöränripustuksen lukuisat alumiinikomponentit pienentävät jousittamatonta massaa, ja tarjolla ovat myös M Sport -alusta sekä mukautuvilla iskunvaimentimilla varustettu M-alusta. Uuden 2-sarjan virallinen esittely koittaa pikapuoliin Ison-Britannian Goodwood Festival of Speedissä, mutta myynti alkaa vasta ensi vuoden puolella. Auto ei ole muuten mikään aito baijerilainen, koska uusi 2-sarjan coupé valmistetaan Meksikossa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat