Bizarrinin paluu – 1960-luvulta tuttu italialaismerkki tekee comebackin V12-moottorisen hyperauton voimin

Giotto Bizarrini oli italialainen insinööri, joka oli mukana kehittämässä esimerkiksi Ferrari 250 GTO:ta ja Lamborghinin ikonista V12-moottoria ennen kuin hän perusti oman merkkinsä. Alkuperäinen Bizarrini kuopattiin jo aikoja sitten, mutta nyt se tekee paluun täysin uusin voimin.

Ensimmäinen merkki Bizarrinin uudelleensyntymästä oli viime vuonna esitelty 5300 GT Corsa Revival, joka oli nimensä mukaisesti tarkka jäljennös 1960-luvun alkuperäiskilpurista. Nyt julkisuuteen tuotu Giotto on puolestaan täysin uusi hyperauto, jonka taustalta löytyy kuitenkin yksi linkki menneisyyteen merkin perustajalta napatun mallinimen lisäksi.

Kuva: Bizarrini

Auton hiilikuitukorin muodot ovat nimittäin peräisin Giorgetto Giugiaron ja hänen poikansa Fabrizion kynästä. Giorgetto Giugiaro vaikutti merkittävästi myös alkuperäisen 5300 GT:n designiin, kun hän työskenteli nuorena miehenä Bertonella 60 vuotta sitten. Giugiaron mukaan uutuuden tunnistaa välittömästi Bizarriniksi esimerkiksi keulan vaakasuuntaisten ilmanottoaukkojen myötä, ja sivulle kaartuvassa takalasissakin on kuulemma kaikuja menneisyydestä.

Muu design edustaa sen sijaan modernia hyperautomuotoilua, ja tähtäimeen on otettu esimerkiksi äskettäin esitelty Pagani Utopia. Tekniset tiedot luvataan julkaista hieman myöhemmin, mutta voimanlähteen tyyppi on jo vahvistettu. Moottorina palvelee klassisen kaavan mukainen vapaasti hengittävä V12, joka täyttää viimeisimmät päästömääräykset. Voimansiirrosta vastaa kahdeksanpykäläinen kaksoiskytkinvaihteisto, mutta minkäänlaisesta hybriditekniikasta ei ole puhetta.

Kuva: Bizarrini

Sellaista ei autossa välttämättä nähdäkään, koska Bizarrini pyrkii autenttiseen ja puritaaniseen ajokokemukseen kierros- ja kiihtyvyysennätysten jahtaamisen sijasta. Prototyyppien testaus aloitetaan vasta ensi vuonna, joten lopullisia kuviakin saataneen vielä odotella jonkin aikaa. Myös hinta on vielä hämärän peitossa, mutta Pagani Utopiasta pyydettävät 2,3 miljoonaa euroa voivat toimia hyvänä suuntaviittana.

Valmistusmääräkin on vielä auki, mutta Giottoa aiotaan tehdä ainakin huomattavasti enemmän kuin 5300 GT Revivalista syntyvät 24 yksilöä. Seuraavien 10 vuoden aikana Bizarrinin tavoitteena on lanseerata uudesta hyperautosta eri versioita, mutta klassisten mallien jalanjäljillä kulkevia Revival-mallejakaan ei kuulemma unohdeta.

Kuva: Bizarrini
Kuva: Bizarrini
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Kimeran uusi tulkinta Lancia 037:stä myytiin jo loppuun – seuraavaksi tulossa ovat nelivetomalli ja rataspesiaali

Markku Alén nimesi aikoinaan Lancia 037:n maailman kauneimmaksi ralliautoksi, ja Lancian taika vetoaa faneihin vielä neljä vuosikymmentä myöhemminkin. Italialaisen Kimeran tekemä moderni EVO37-tulkinta 037:n pohjalta myytiin jo loppuun huimasta hinnasta huolimatta, mutta uusia versioita on luvassa.

ABT esitteli hurjan näköisen XGT:n – Audi R8:n joutsenlaulu on katukelpoinen GT2-luokan kilpuri

Nürburgringin Nordschleifella on viime aikoina bongattu testiajoissa kovasti kilpuria muistuttava Audi R8 kadulle rekisteröitynä. Nyt tuon auton taustat selvisivät, kun Audi-virityspajojen eliittiin kuuluva ABT toi julkisuuteen uusimman luomuksensa.

Audi TT:n taru päättyi – yli 25 vuoden aikana ehdittiin valmistaa reilut 660 000 autoa

Audi TT:n taru päättyi ainakin toistaiseksi neljännesvuosisadan ja tarkalleen 662 762 valmistetun yksilön jälkeen.

Fiatin “Mikki Hiiri” on nyt nimensä kaltainen – uusi Topolino sai ylleen Disney-kuosin

Mikki Hiiri tunnetaan Italiassa Topolinona. Saman lempinimen sai myös vuonna 1936 debytoinut ensimmäinen Fiat 500, ja tällä hetkellä Fiatilla on tuotannossa mikrokokoinen sähköauto nimeltään Topolino.

Tyyliniekan uusimmat