Bemarin muskelimaasturit vuosivat julkisuuteen – uusi X5 M ja X6 M kuvattiin tehtaalla täysin naamioimattomina

Vaikka BMW:n M-osaston pyhiin periaatteisiin kuuluivat ennen muinoin korkealle kiertävä vaparikone, takaveto ja manuaalivaihteisto, näistä opeista on luovuttu jo kauan sitten. M:n mallisto laajeni automaattivaihteisten, nelivetoisten ja turbokoneisten katumaasturien suuntaan kymmenisen vuotta sitten X5 M:n ja X6 M:n ensimmäisten sukupolvien myötä, ja tämä resepti osoittautui ainakin myyntilukemien valossa hyvin menestyksekkääksi. Baijerilaiset tarjoavat nykyään vastaavia malleja myös pykälää pienempien X3:n sekä X4:n pohjalta, ja X5 M sekä X6 M ovat pian siirtymässä kolmanteen sukupolveensa.

Uuden X5 M:n naamioituja protoja on bongattu testiajoissa jo useampaan kertaan, mutta X6 M on sen sijaan onnistuttu pitämään tähän asti piilossa. Auton perustana käytettävää kolmannen sukupolven X6:takaan ei ole vielä lanseerattu julkisuuteen, mutta nyt upouudet M-versiot onnistuttiin vangitsemaan kameran linssille ilman rihman kiertämää. Uutuudet kuvattiin ilmeisesti BMW:n omalla tuotantolinjalla, eli salassapitovelvollisuus on pettänyt jossakin kohtaa pahan kerran.

Muskelimaasturit edustavat muotoilunsa osalta M-divisioonan nykytyyliä. Massiivisilla ilmanottoaukoilla varustetussa etupuskurissa on samaa henkeä kuin tulevassa M8:ssa, mutta katumaasturien keulalla tämä ilme vaikuttaa ehkä vieläkin röyhkeämmältä. M:n sedaneista ja coupéista tuttuja pullistettuja lokasuojia ei SUV:eissa edelleenkään nähdä, mutta takapäätä dominoi neljää putkenpäätä reunustava massiivinen musta diffuusori. Myös vanteet ja merkit ovat mustat, koska kuvissa esiintyvät autot ovat vielä ”perusmallejakin” tehokkaampia Competition-versioita.

Sisustatkin on tehty M:n tutulla reseptillä, johon kuuluvat mm. sporttipenkit, alcantaralla verhoiltu ratti ja rutkasti hiilikuitukoristeita. F95-koodilla tunnettua X5 M:ää ja F96-mallista X6 M:ää vauhdittaa nykyisestä M5:stä lainattu 4,4-litrainen tuplaturbokasi, joka luovuttanee katumaastureissakin vähintään 600 hevosvoimaa. Potku välitetään M5:n tavoin kahdeksanvaihteisen automaatin kautta kaikille neljälle pyörälle, ja nelivetona palvelee sporttidivisioonan insinöörien säätämä M xDrive. SUV:eissa siitä ei saa kuitenkaan tehtyä pelkästään takavetoista M5:n tyyliin.

Suosittelemme

Competition-versioiden teholukema kirjataan todennäköisesti 625 heppaan, eli tässäkin suhteessa mennään M5:n mallilla. Satasen nopeus on taulussa alle neljässä sekunnissa, ja yli kaksi tonnia painavien möhkäleiden pysäyttämistä tehostavat lisävarustelistalta löytyvät hiilikuitukeraamiset jarrut. Ainakin X5 M:n tuotanto alkanee USA:n Spartanburgin tehtaalla vielä tämän vuoden aikana, mutta X6 M:ää voidaan joutua odottelemaan vähän pidempään, koska uuden X6:n perusmallitkin ovat vielä esittelemättä.

LähdeCarscoops

Lue lisää