Beatlesia fanittavat autokeräilijät saavat nyt elämänsä tilaisuuden – Paul McCartneyn entinen Aston ja Ringo Starrin vanha Mini huutokaupataan pian

The Beatles nousi 1960-luvulla niin nopeasti suosioon, että bändin jäsenillä oli pian varaa hankkia itselleen melkoisia unelma-autoja. Vasta 22-vuotias Paul McCartney marssi vuonna 1964 paikalliseen Aston Martin -kauppaan ja tilasi maailman kauneimpiin urheiluautoihin kuuluneen Aston Martin DB5:n. Aston teki samoihin aikoihin debyyttinsä myös Bond-leffa Goldfingerissä, mikä on sittemmin nostanut DB5:n haluttavuuden aivan omalle tasolleen.

McCartneyn auto ei ollut kuitenkaan Bondin menopelin kaltainen harmaa, vaan se tuli tehtaalta Sierra Blue -sinisenä. Sisusta oli mustaa nahkaa, ja lisävarustelistalta ruksittiin monia herkkuja. Ehkä erikoisin niistä oli Astonin kojelautaan asennettu levysoitin. Auto rekisteröitiin aluksi McCartneyn kirjanpitotoimiston nimiin, ja myöhemmin se siirtyi Beatles-legendan yksityiseen omistukseen. Paul McCartneyn jälkeen DB5:llä on ehtinyt olla useita omistajia, joiden joukkoon kuuluu myös Top Gearista tuttu ja autokeräilijänäkin mainetta niittänyt Chris Evans.

Astonille on hiljattain tehty peräti neljä vuotta kestänyt entisöinti, jonka ansiosta se on uudenveroisessa kunnossa. Alkuperäinen sininen väri on kuitenkin vaihtunut Bond-henkiseksi harmaaksi, ja sisustakin on nyt viininpunaista nahkaa. Lisäksi nelilitrainen moottori on porattu 4,2-litraiseksi, mikä on kuulemma nostanut tehot 282 hevosvoimasta 315 heppaan. McCartneyn entinen menopeli tulee tarjolle Bonhamsin huutokaupassa, joka järjestetään joulukuun alussa Lontoon Bond Streetillä. Myyntipaikka sopii siis Astonille kuin nakutettu, ja auton hinnan arvellaan nousevan 1,25:n ja 1,5 miljoonan punnan välille. DB5:t ovat muutenkin arvokkaita, mutta tässä yksilössä on luonnollisesti vielä reilusti Beatles-lisää mukana.

Suosittelemme

Toinen huutokaupan Beatles-autoista on rumpali Ringo Starrin entinen Mini, joka on sekin kaukana tavallisesta. Radford-niminen brittiläinen koripaja muutti nimittäin auton jo uutena Ringon toiveiden mukaiseksi ”Minien Rolls-Royceksi”. Pikkuauton perään luotiin hatchback-tyyppinen iso luukku, jotta miehen rummut saatiin sovitettua Miniin sisään. Lisäksi auto sai tummanpunaista sekä hopeaa yhdistelevän kaksivärimaalauksen, ja sisustaan tuotiin reilusti jalopuuta brittien luksusautojen tapaan. Kustomointi viimeisteltiin aluvanteilla, isolla aurinkokatolla, ovien tuuletusikkunoilla ja yllättäen Kuplavolkkarista napatuilla takavaloilla.

Mini on ollut saman perheen omistuksessa jo vuodesta 1977 lähtien, ja auto on esiintynyt mm. Top Gearissa sekä Beatlesin historiasta kertovassa näyttelyssä. Se on lisäksi voittanut himoitun Cartier Style et Luxe -palkinnon vuoden 1998 Goodwood Festival of Speedissä. Mini on huomattavasti Astonia edullisempi, mutta sekin on kaikkea muuta kuin halpa. Luksuspikkuauton huutokauppahinnaksi arvioidaan nimittäin 90 000-120 000 puntaa.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Uusi VW Tiguan tuotiin julkisuuteen – suosikki-SUV:ssa on nyt kurvikkaammat linjat ja pistokehybridissä parhaimmillaan 100 kilometrin sähköinen toimintasäde

Volkswagen Tiguan on noussut viime vuosina kaikessa hiljaisuudessa valmistajansa myydyimmäksi malliksi yleisen SUV-buumin vanavedessä. Jossakin vaiheessa myös Tiguan muuttuu täyssähköautoksi, mutta sitä ennen on vielä yhden polttomoottoripohjaisen sukupolven vuoro.

Turkin presidentti haluaisi Elon Muskin rakentavan Teslan tehtaan maahansa

Turkki haluaa olla Teslan seuraavan sähköajoneuvotehtaan loppusijoituspaikka, vaikka maa on jo ehtinyt luomaan oman sähköautobrändin.

ELegend EL1 driftaa kuin 1980-luvun B-ryhmän rallitykki – lähes 900 000 euron sähköauton esikuvana palvelee Audin pätkä-Quattro

Pari vuotta sitten julkisuuteen putkahteli luonnoskuvia ELegend EL1 -nimisestä sähköautosta, jonka oli tarkoitus toimia 1980-luvun Audi Sport Quattron modernina tulkintana. Monista vastaavista projekteista ei ole kuultu ensimmäisen lehdistötiedotteen jälkeen enää mitään, mutta ELegendin kohdalla asia on onneksi toisin.

Volkswagen esitteli yli 550-heppaisen sähkösedanin – ID.X Performance uhkaa kuitenkin jäädä pelkäksi tutkielmaksi

GTI-fanit häädettiin Itävallan Wörtherseen rannalta kestävän kehityksen nimissä, mutta Volkswagenin ID-sähkömallien omistajat saavat sentään kokoontua paikallisesti päästöttömästi Sveitsin Locarnossa. Tapaamisen kohokohta valmistajan puolelta oli varsin yllätyksellinen konseptiauto.

Tyyliniekan uusimmat