BMW aiheutti aikoinaan melkoisen shokin arkkiviholliselleen Mercedekselle, kun baijerilaiset esittelivät 1980-luvulla sodanjälkeisen Saksan ensimmäisen V12:n. Nyt baijerilaisten täysmoottori on tulossa tiensä päähän.
12-sylinterinen mylly löytyy vielä nykyisen 7-sarjan pellin alta, joka saa seuraajan jo lähikuukausina. Niinpä nykyinen M760i jää valmistajansa viimeiseksi V12:lla varustetuksi autoksi. USA:ssa asiaa juhlistetaan M760i:n Final V12 Editionilla, jota tarjotaan sikäläisillä markkinoilla vain sylinteriluvun mukaiset 12 kappaletta. 200 000 dollarin hintaisen erikoismallin tunnistaa omista merkeistään, vanteistaan ja monista yksilöllisistä räätälöintimahdollisuuksista.
Voimanlähteenä toimii BMW:n 6,6-litrainen V12, jossa on kaksi mono-scroll-tyyppistä turboahdinta ja muuttuva venttiilienohjaus. USA:ssa huipputehoksi kerrotaan 601 hevosvoimaa, eli eurooppalaisen standardin mukaiset 609 heppaa. Voima välitetään joka nurkkaan kahdeksanvaihteisen automaatin kautta, ja 60 mailin tuntinopeus (96 km/h) saavutetaan isolle luksusautolle kunnioitettavassa 3,6 sekunnissa.
Ulkoisiin tunnusmerkkeihin lukeutuvat perän V12-merkki sekä 20-tuumaiset Style 760M -vanteet tuplapuoladesignilla. Niiden väriksi ovat tarjolla Window Grey – ja Jet Black -nimiset sävyt, jotka saavat kontrastia tummanhopeista tehosteista. Jarrusatulat saa joko sinisenä tai mustana, ja ulkoväriksi voi valita minkä tahansa sävyn BMW:n Individual-valikoimasta.
Suosittelemme
Kynnyslistoista löytyvät ”The Final V12” -tekstit, ja moottorin suojamuovikin saa oman laattansa. Sisätiloissa hyödynnetään puolestaan BMW Individualin pianolakattua mustaa koristepintaa, ja keskikonsoliin sovitettu laatta kertoo auton olevan yksi kahdestatoista. Varustelu on jo vakiona mahdollisimman täydellinen, eli erikoismallista löytyy mm. kattava ajoavustinpaketti, takamatkustajien Luxury Rear Seating -paketti, panoraamakatto, laservalot sekä Bowers & Wilkinsin äänentoistojärjestelmä. Merino-täysnahkasisustan värin voi puolestaan valita kahdeksan vaihtoehdon joukosta.
Jokaisen auton mukana tulee myös kyseisen yksilön speksien mukaan räätälöity pysti vaikkapa omistajan työpöydälle. BMW tarjoaa kuulemma erikoismallia sellaisille amerikkalaisasiakkaille, joilla on pitkä historia V12-koneisten 7-sarjojen ostajina. Tuotanto alkaa ensi kesäkuussa, ja ensimmäiset yksilöt luvataan toimittaa asiakkaille heinäkuussa.