Autotapahtumien tahti on jo hieman hiljentynyt syksyn edetessä, mutta onneksi harrastajille tarjotaan herkkua tähänkin aikaan vuodesta. Lahdessa järjestettävä Autot ja Viihde -viikonloppu on vakiinnuttanut asemansa syksyn ykköstapahtumana, jossa riittää nähtävää moneen eri makuun.
Messukeskuksen hallit täyttyvät komeasta kalustosta, ja koko show koostuu itse asiassa kahdesta eri näyttelystä. Jenkkiautonäyttely keskittyy nimensä mukaisesti amerikanautoihin, ja toista puolta edustaa tuning-laitteita esittelevä X-Treme Car Show. Lisäksi kävijöitä viihdytetään oheisohjelmalla, johon kuuluu mm. rock ‘n’ roll -bändejä ja autohuutokauppa. Miespuolisia kävijöitä houkutellaan tietysti myös autonpesunäytöksen ja pin-up-tyttöjen voimin.
Jenkkiautonäyttelyn kunniavieraaksi on kutsuttu viimevuotiseen tapaan jenkkien custom-legenda Gene Winfield, joka on osallistunut omin käsin sämpylä-Mercuryn katon choppaukseen. Paikalla on paljastettu myös pari juuri valmistunutta projektia, kuten legendaarisesta Christinestä inspiraationsa saanut Twistine-Plymouth. Se on täynnä modernia tekniikkaa klassisesta ulkokuoresta huolimatta.
Suosittelemme
Tuning-puolellakin riittää tasokasta kalustoa, ja skaala ulottuu Liberty Walk -Audista viimeisen päälle rakennettuun Ladaan. Kattaus viimeistellään parkkipaikalla, joka toimii pääasiassa jenkkikaluston ulkoilmanäyttelynä. Halleissa on riittänyt mukavasti väkeä lauantain aikana, mutta tapahtuman tarjontaan ehtii tutustumaan vielä sunnuntainakin. Tervetuloa siis Lahteen kotimaisen autosyksyn ykköstapahtumaan!
Kuvat: Tommi Puuska