Auris on pian historiaa – Corolla palaa markkinoille myös Euroopassa hatchbackina ja farkkuna

Vuonna 1966 markkinoille alun perin lanseerattu Toyota Corolla on ehtinyt kohota melkoiseksi globaaliksi menestystarinaksi yli 50-vuotisen historiansa aikana. Corolla pitää tätä nykyä hallussaan maailman myydyimmän auton titteliä, koska niitä on toimitettu asiakkaille vuosien saatossa yli 45 miljoonaa yksilöä. Suurimmassa osassa Euroopan maista Corolla ei ole koskaan kuulunut myydyimpien automallien joukkoon, mutta Suomessa tämäkin asia on ollut toisin.

Corolla oli nimittäin vuosikausia kotimaamme myydyin automalli, kunnes Toyota päätti muuttaa autojensa nimeämisstrategiaa kymmenisen vuotta sitten. Corollan myydyimmät versiot, eli pystyperäinen hatchback sekä farmari tunnettiin jatkossa Auris-nimellä, ja ainoastaan pappamallin maineen saavuttanut porrasperä sai jatkaa tuttuun tyyliin Corollana.

Sedanin myyntiluvut ovat olleet viime aikoina erilaisten crossoverien ja katumaasturien puristuksessa niin pieniä, että Corolla on pudonnut Suomessa kauas myyntitilastojen kärkipaikoilta. Perinteiselle porrasperälle on kuitenkin riittänyt kysyntää Euroopan ulkopuolella. Vuonna 2007 markkinoille lanseerattu Auris-sisarmalli on edennyt puolestaan jo kolmanteen sukupolveensa, joka paljastettiin eurooppalaisyleisölle tämän vuoden maaliskuussa järjestetyssä Geneven autonäyttelyssä.

Toyotan kompaktiluokan uuden syömähampaan linjat ovat muuttuneet paljon entistä aggressiivisemmiksi, mikä heijastaa myös Toyotan muun malliston muotoilussa tapahtunutta kehitystä. Uutuus komeili vielä Genevessä Auris-nimen alla, mutta japanilaiset ovatkin päättänet muuttaa mieltänsä aivan viime hetkillä. Ensi vuoden alussa Euroopassa myyntiin tuleva harchback nimetäänkin jälleen Corollaksi, eli auto tunnetaan jatkossa samalla nimellä Atlantin molemmilla puolilla.

Suosittelemme

Nimenmuutos kuvaa kuulemma myös muuta uudistumista, koska uuden Corollan pohjana käytetty TNGA-perusrakenne korvaa peräti kolme vanhaa pohjalevyä. Corolla-saaga saa pian jatkoa, koska Toyota vahvisti myös, että lokakuussa Pariisin autonäyttelyssä esiteltävä farmariversio tunnetaan jatkossa Corolla Touring Sports -nimellä. Corolla-mallisto kattaa siis sekä sedanin, hatchbackin että farkun. Kaikkien pellin alle tulee saataville ainakin 1,2-litrainen bensaturbo ja kaksi hybridivaihtoehtoa.

LähdeCarscoops

Lue lisää