Kompaktit roadsterit ja coupét elivät 1990-luvulla todellista renessanssia, kun monet eurooppalaismerkitkin lisäsivät valikoimiinsa tällaisia malleja vuonna 1989 lanseeratun Mazda MX-5:n jalanjäljissä. Saksan premium-kolmikosta apajille ehti ensimmäisenä vuonna 1995 esitelty BMW Z3, ja Mersun SLK seurasi perässä vuotta myöhemmin. Audin vastausta, eli TT:ksi nimettyä kompaktia coupéa ja roadsteria saatiin odottaa vielä muutama vuosi pidempään.
Umpikattoinen TT tuli myyntiin vuonna 1998, ja avomallisen Roadsterin vuoro oli vuotta myöhemmin. Autot oli tehty neloskoppaisen VW Golfin pohjalevylle, mutta se ei näkynyt juuri ulospäin. Ensimmäisen sukupolven TT kohosi pelkistetyn Bauhaus-tyyppisen muotoilunsa ansiosta nopeasti todelliseksi design-ikoniksi, joten vuonna 2006 lanseeratulla seuraajalla oli suuret saappaat täytettävänään. Auto muuttuikin ajettavuudeltaan entistä sporttisemmaksi, mutta muotoilun osalta tuli monien mielestä takapakkia. TT:n pelkistetyt linjat väistyivät aggressiivisemman tyylin tieltä, ja samalla mallilla jatkettiin myös vajaat viisi vuotta sitten esitellyn kolmannen sukupolven osalta.
TT:n myyntilukemat ovat olleet viime aikoina kovin alavireiset, koska kompaktien coupé- ja avomallien kysyntä on laskenut pahasti erilaisten katumaasturien ja crossoverien puristuksessa. Niinpä yhä useampi valmistaja on sanomassa hyvästit tälle segmentille, ja esimerkiksi Mercedes ilmoitti äskettäin SLK:na aiemmin tunnetun SLC:n poistuvan tuotannosta pikapuoliin. BMW ei ole sen sijaan heittämässä pyyhettä kehään, koska baijerilaismerkki esitteli juuri upouuden Z4:n.
Audi suunnitteli vielä vähän aikaa sitten muuttavansa TT:n nelioviseksi coupéksi auton seuraavan sukupolven myötä, mutta nyt ikonin tulevaisuus näyttää vielä tätäkin synkemmältä. Merkin uusi toimitusjohtaja Bram Schot kertoi nimittäin brittiläiselle Autocarille, että TT voidaan pudottaa valikoimasta kokonaan. Tulossa saattaa olla joitakin uusia malleja, mutta ne eivät korvaisi TT:tä suoraan, joten kyse on todennäköisesti jonkinlaisista crossovereista.
Suosittelemme
TT:n mahdollinen poistaminen valikoimasta ei johdu pelkästään kompaktien coupéiden ja roadsterien kysynnän vähenemisestä. Audin täytyy myös saavuttaa suuria säästöjä uusien sähköautojen, liikkumisen tulevien muotojen ja uusien teknologioiden rahoittamiseksi, jolloin kaikkia nykyisiä malleja ei voida enää pitää tuotannossa. Kolmannen sukupolven TT sai faceliftin vasta viime vuonna, joten auto säilynee valmistuksessa vielä jokusen vuoden. Sen jälkeisestä ajasta ei ole kuitenkaan mitään varmuutta, joten uutta TT:tä haluavien kannattaa toimia pian.