Audien uusi naamailme paljastui – tässä on ensimmäinen kuva tulevasta A6:sta, A7:stä ja A8:sta

Audia on syytetty välillä liiankin ennakoitavasta ja itseään toistavasta muotoilusta. Rinkulamerkin viime aikojen malleissa on lisäksi nähty jo liikaakin erilaisia pokkauksia ja taitoksia, mutta asiaan on tulossa muutos. Audin päämuotoilijana toimivan Marc Lichten kädenjälkeä ei ole vielä ehditty näkemään kovinkaan monessa autossa, mutta uusi aikakausi alkaa seuraavan A8:n myötä.

Loppuvuodesta esiteltävä iso sedan tehdään samalla tyylillä kuin muutaman vuoden takaiset Prologue-konseptiautot. Tämä linja jatkuu uuden A6:n ja A7:n myötä, ja ne kaikki on itse asiassa muotoiltu jo ennen Prologue-tutkielmia. Niinpä tuotantoautot eivät tuo mukanaan enää mitään suuria yllätyksiä. Lichte antoi nyt haastattelun ranskalaiselle L’argus-julkaisulle, ja jutun yhteydessä Audin uutuusmallien naamailmeestä julkaistiin ensimmäinen virallinen kuva.

A8 on niistä majesteettisimman näköinen. Vaakasuuntaisilla kromirivoilla varustettu maski on massiivinen sekä pysty- että leveyssuunnassa, ja se on voimakkaasti kuusikulmion mallinen. Suhteellisen korkeat etuvalot ovat lähes kiinni maskissa, ja etupuskurin alareunaa hallitsevat rauhalliset vaakasuuntaiset linjat.


Pykälää pienempi A6 seuraa pitkälti samaa tyyliä, mutta maskin alaosa on laatikkomaisempi. Siinä näyttää olevan myös vähemmän kromia kuin isoveljessään, ja valot ovat hieman kauempana maskista. Puskurin ilmanottoaukot ovat lisäksi suipommat, ja niidenkin ympärillä on käytetty vähemmän kiiltävää tavaraa kuin A8:ssa.

Audin uutuussarjan näyttävin auto vaikuttaisi olevan tuleva A7. Viisiovisen coupén nokka on selvästi matalampi kuin sedaneissa, ja tiheäripainen maski on sporttisen musta. Lisäksi konepellissä on samantyyppiset tuplapokkaukset kuin tuoreessa A5:ssä. Myös litteät päiväajovalot korostavat urheilullista vaikutelmaa. Audin uutuudet eivät muuten muistuta toisiaan pelkästään ulkoisesti, vaan niissä käytetään myös samaa pohjalevyä. Moottorit, alusta ja sähköjärjestelmätkin ovat pitkälti samaa perua.

LähdeCarscoops
Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Videot

Uusimmat

Yllytyshullut sähköautoilijat Lapissa

”Sähköautolla ei pääse Lappiin” on lause, joka saa sähköautoilijan miettimään että joko taas. Todellisuudessa harva ajaa Lappiin edes joka...

Tässä naamassa riittää sulattelemista – uuden BMW 4-sarjan ensimmäiset kuvat vuosivat julkisuuteen

BMW:n klassinen munuaismaski on muuttunut viime vuosina yhä suuremmaksi erityisesti isojen mallien, kuten 7-sarjan ja X7:n keulalla. Ne eivät...

Citroën aikoo haastaa jälleen Audin ja BMW:n – uusi iso kissa on tulossa ensi vuonna

Citroënilla on upea historia taikamaton lailla leijuvien isojen mallien suhteen. Niiden sarja alkoi vuonna 1955 esitellystä DS:stä ja päättyi...

James Bondin Aston Martin DB5:ia saa jälleen suoraan tehtaalta – uutta klassikkoa ei pysty kuitenkaan rekisteröimään kadulle

Aston Martinin tunnetuin malli lienee klassinen DB5, joka debytoi vuoden 1964 Goldfingerissä James Bondin menopelinä. Britti-GT:n valmistus päättyi vuonna...

Tämän Volvon selviytymisen salaisuus: Manuaalivaihteisto ja väärä väri.

Toisin kuin Suomessa, Pohjois-Amerikassa Volvo on aina ollut vaihtoehtoauto. Rapakon takana Volvon farkut ovat edelleen tunnetuimpia pitkäkattoja. Siitä lähtien kun...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...