Audi esitteli hurjan farmarin – sivuputkella varustettu RS 6 GTO on saanut inspiraationsa 1980-luvun IMSA-kilpurista

Audi viettää tänä vuonna alkuperäisen Quattron 40-vuotisjuhlia. Merkkipaalun kunniaksi esiteltiin jo TT RS:n retroteemainen erikoismalli, mutta nyt rinkulamerkki toi julkisuuteen vielä paljon hurjemman oloisen laitteen.

Tämä juhlakalu on nimetty RS 6 GTO:ksi, mikä herättää mielleyhtymiä 1960-luvun alun Ferrari 250 GTO:sta ja muskeliautojen luokan perustaneesta Pontiac GTO:sta lähtien. Italian Gran Turismo Omologata -sanoista alkunsa saanut kirjainyhdistelmä viittaa Audin tapauksessa kuitenkin aivan muualle, eli vuonna 1989 USA:n IMSA-sarjassa kilpailleeseen Audi 90 Quattro IMSA GTO:hon.

-- MAINOS --

Pelkästään kaudella 1989 hyödynnetty kilpuri pohjautui nimellisesti Ingolstadtin rinkulamerkin 90-malliin, mutta sillä ei ollut katolinjaa lukuun ottamatta juuri mitään tekemistä katuauton kanssa. Nokalla murisi kuitenkin monen tuon ajan Audin tavoin 2,2-litrainen viitoskone, josta revittiin KKK:n massiivisen turboahtimen avulla 700 hevosvoiman huipputeho ja 720 newtonmetrin vääntö. Jos kuusivaihteisen manuaalin vaihdot menivät aivan nappiin, nollasta sataan -kiihtyvyys oli noin 3,1 sekuntia.

Huippuja riitti puolestaan parhaimmillaan 310 km/h:n verran. 90 Quattro IMSA GTO:n kehitystyö oli kesken kauden 1989 alkuvaiheessa, joten autolla ei päästy osallistumaan vielä ensimmäisiin kilpailuihin Daytonan ja Sebringin radoilla. Kauden mittaan saaliiksi tuli kuitenkin seitsemän voittoa 13 kisasta, mutta mestaruus meni silti Mercury Cougareita käyttäneelle Roush Racingin tiimille.

-- MAINOS --




1980-luvun rata-auto toimi jo pari vuotta sitten inspiraation lähteenä Audin E-Tron Vision Gran Turismo -nimiselle tutkielmalle, ja nyt rinkulamerkin Neckarsulmin toimipisteen harjoittelijat saivat vanhasta kilpurista innoituksen hurjalle farmarille nykyisen RS 6:n pohjalta.

-- MAINOS --

Uusi projekti on tehty Audin päämuotoilija Marc Lichten alaisuudessa, joten kyse ei ole pelkästä harjoittelijoiden ajatusleikistä. Auto jää varmasti yksittäiskappaleeksi, mutta toivottavasti joitakin sen muotoiluelementtejä nähdään tulevaisuudessa myös Audin tuotantomalleissa.

Show-auton koria on levitetty entisestään jo vakiona pulleaan RS 6:een verrattuna, ja katon takareunaa koristaa iso punainen spoileri. Väritys, vanteiden valkoiset suojalevyt ja helman läpi työntyvä sivuputki kumartavat suoraan tulta syöksevän IMSA-kilpurin suuntaan, kun taas keskellä diffuusoria loimottava takasumu- tai muu vastaava valo vie ajatukset F1-maailmaan.

Perhefarmarin status on mennyttä sisustassakin, koska takapenkki on korvattu turvakaarilla ja etumatkustajat pidetään monipistevöiden avulla tiukasti kyydissä hiilikuiturakenteisissa kuppipenkeissä. Jäämme vielä odottamaan kuvia juhlakalun nokasta, joka lienee yhtä brutaali kuin muukin auto.

Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Uusimmat

Hyundai julkaisi tiiserikuvia upouudesta sähköautostaan – IONIQ 5 debytoi ensi kuussa

Hyundai esitteli puolentoista vuoden takaisessa Frankfurtin autonäyttelyssä 45-nimisen sähköautokonseptin, jonka pelkistetyt linjat yhdistivät futurismia retrohenkeen. Tuotantoversio saa IONIQ 5...

1978 Cobra Mustang II: Joko nyt disco-ajan Musse kiinnostaisi Ebayssakin?

Vaikka kaikki eivät siitä piittaakaan, niin nyt olisi tarjolla se Mustang II, joka tulisi omistaa. Siinä on targa-katto, 302...

Tässä se nyt on – Renault esitteli modernin sähkötulkinnan legendaarisesta Vitosesta

Nostalgialla on suuri arvo nykyisinä sähköistymisen aikoinakin. Kerroimme muutama päivä sitten, että Renault on suunnittelemassa sähkökäyttöisiä retroversioita takavuosien suosikeistaan....

Näitä vuoden 1954 Ferrareita on koko maailmassa vain kolme

Tiedätkö, miltä näyttää Vignalen korittama Ferrari 375 America vuodelta 1954? Ei hätää, sillä monelle rautaiselle autotietäjällekin kyseessä on melkoinen...

1980-luvun eurotyyliä moderniin Toyotaan – kantikkaan Proboxin nokka on kuin vanhasta VW Golfista

Oletteko koskaan kuulleet autosta nimeltä Toyota Probox? Emme olleet mekään ennen tämän jutun kirjoittamista, mutta tämän niminen farmarin ja...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...
Tilaa Tyyliniekan uutiskirjeLähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Lähetämme sinulle koosteen uusimmista julkaisuistamme maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tietojasi emme luovuta eteenpäin.