Argentiinan presidentti Juan Perónin entinen Ferrari tuli myyntiin – vuoden 1952 klassikosta pyydetään 1,6 miljoonaa dollaria

Enzo Ferrari oli vastannut jo 1930-luvulla Alfa Romeon kilpatallin ajattamisesta, mutta oman merkkinsä Il Commendatorena tunnettu autohistorian suurmies perusti vasta seuraavan vuosikymmenen loppupuolella. Vuonna 1947 alkunsa saanut Ferrari nousi nopeasti autourheilun kirkkaimpien tähtien joukkoon kisamenestyksensä avulla, joka oli lähes vertaansa vailla. Katuautot toimivat aluksi vain kilpailutoiminnan rahoituskeinona, mutta niitäkin tehtailtiin jo alkuvuosista lähtien.

Vuonna 1952, eli puoli vuosikymmentä merkin perustamisen jälkeen Ferrari toi Pariisin autonäyttelyyn 212 Inter -nimisen mallinsa. Kaksiovisen coupén ulkokuori oli peräisin tuon ajan tunnetuimpiin koriräätäleihin kuuluneelta Ghialta, ja auto oli yksittäiskappale lukuisten muiden alkupään Ferrarien tavoin. Mustakeltainen kaunotar kiinnitti näyttelyssä välittömästi erään korkea-arvoisen vieraan huomion. Ferrariin iski nimittäin silmänsä Argentiinan presidentti Juan Perón, jonka Eva-vaimo oli edesmennyt hieman aiemmin.

Evitana tunnettu rouva Perón oli kohonnut Argentiinassa myyttiseen maineeseen, mutta hän oli myös varsin kiistanalainen hahmo miehensä tavoin. Perónien toimet olivat joutuneet suurennuslasin alle, ja niinpä Juan Perón ei uskaltanut viedä Ferrariaan heti myllerrysten kourissa olevaan kotimaahansa. Se kuljetettiin ensin takaisin Italiaan, jossa auto sai Milanon kilvet. Näin Perón vältti korkeat verot, jotka Argentiinassa olisi lätkäisty rekisteröimättömälle luksusautolle.

Presidentti Perón joutui kuitenkin maanpakoon pari vuotta myöhemmin, kun armeija kaappasi vallan. Ferrari jäi seisomaan Argentiinaan, ja se lojui käyttämättömänä vuoteen 1973 asti. Tuolloin auto päätyi Buenos Airesissa asuneelle italialaismiehelle, joka myi klassikon puolestaan eteenpäin vuonna 1987. Kolme vuotta myöhemmin italocoupé pääsi perusteellisen entisöinnin kohteeksi. Se restauroitiin jälleen samaan asuun kuin sen ensiesittelyn hetkellä vuoden 1952 Pariisin autonäyttelyssä. Tämän jälkeen auto on voittanut useita palkintoja, kuten kakkospystin vuoden 2002 Pebble Beach Concours d’Elegancessa.

Suosittelemme

Nyt keltamusta klassikko olisi jälleen myynnissä, ja tällä kertaa siitä pyydetään 1,6 miljoonan dollarin muodollinen summa. Rahamäärä on varmasti moninkertaistunut auton viimeisimmän omistajanvaihdoksen jälkeen, mutta hinta ei silti kuulosta aivan tähtitieteelliseltä Argentiinan presidentin entisestä Ferrarista. Jopa Suomessa on tällä hetkellä kaupan ainakin yksi klassikko, josta pyydetään lähes saman verran, joten Perónin entinen auto löytänee pian omistajansa kansainvälisten keräilijöiden joukosta.

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat