Alpinan uusi aika alkaa – legendaarinen virityspaja saa myös uuden logon BMW:n alaisuudessa

Burkard Bovensiepenin perustama Alpina on tehnyt BMW:n eri malleista nopeampia ja ylellisempiä jo vuodesta 1965 lähtien. Sähköautojen aikakaudelle oman autonvalmistajan statuksella jo vuosikausia toiminut Alpina ei kuitenkaan halunnut enää lähteä, vaan Bovensiepenin perhe myi yrityksensä kokonaan BMW:lle.

Viime vuonna sovittu kauppa johtaa siihen, että baijerilaismerkki ottaa Alpinan kokonaan haltuunsa vuonna 2025. Nyt alkaa olla siis viimeiset hetket ostaa vielä ”aito” Alpina ennen kuin BMW alkaa hyödyntää brändiä omiin tarkoituksiinsa. Julkisuudessa on liikkunut huhuja, että Alpinasta tulisi erityisen ylellisten mallien alabrändi M-sporttidivisioonan vastapainoksi, mutta mitään ei ole vielä vahvistettu Münchenin suunnalta.

Kuva: Saksan patentti- ja merkkivirasto

Saksan patenttiviranomaisilta nettiin vuotaneet kuvat antavat nyt ensimmäistä kertaa osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Kuvissa esiintyy Alpinan päivitetty logoteksti, joka näyttää ensi vilkaisulla hyvin tutulta. Tarkemmin katsomalla huomaa kuitenkin, että Alpina-logotekstin molemmat A-kirjaimet on laitettu uusiksi. Kirjaimen alempi poikittaisviiva taittuu toisesta päästään alas, minkä on ilmeisesti tarkoitus toimia viittauksena Alpinan legendaarisiin koristeraitoihin.

Alpina-tekstin lisäksi baijerilaisvalmistaja on hakenut oikeudet samalla fontilla kirjoitettuun BMW Alpina -logoon ja pelkkään A-kirjaimeen, jonka alaspäin taittuvan poikittaisviivan pitäisi kertoa heti mistä brändistä on kysymys. Se jää vielä nähtäväksi, käytetäänkö päivitettyjä logotekstejä BMW:n tulevissa Alpina-malleissa vai jäävätkö ne vain brändiviestinnän työkaluiksi baijerilaismerkin valkopohjaisen propellilogon tavoin.

Kuva: Saksan patentti- ja merkkivirasto

Alpinan nykyisissä malleissa logoteksti näkyy sekä keulassa että perässä. Se koristaa takaluukun kantta kromikirjaimin toteutettuna versiona, kun taas nokassa teksti komeilee kolmiulotteisena keskellä etuspoileria. Teippisarjan myötä etuspoilerin logoteksti saa vielä ylleen kylkiraitojen sävyiset tarrakirjaimet, joiden tyyli henkii edelleen vahvasti menneitä vuosikymmeniä. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka BMW aikoo päivittää Alpinalle tunnusomaisen klassisen designin sähköautojen aikakauteen sopivaksi.

Kuva: Alpina
Kuva: Alpina
LähdeCarscoops

Lue lisää