Ainutlaatuinen Porsche 928 tarjolla – Strosekin tuunaama auto on vanhin lajissaan

1980-luvun tuning-pajojen tekeleet aiheuttavat pahimmillaan myötähäpeää nykyperspektiivistä tarkasteltuna. Tämän jutun Porsche 928 on kuitenkin suorastaan yllättävän hillitty lajissaan.

Auton rakensi aikoinaan saksalainen Strosek, joka on toiminut autojen parissa jo puolen vuosisadan ajan. Porsche edustaa mallivuotta 1977, eli se on aivan ensimmäisiä 928-mallisarjan edustajia. Tyylin perusteella auton tuunaus on todennäköisesti tehty 1980-luvun alussa, ja sitä mainostetaan maailman vanhimmaksi Strosekin rakentamaksi 928:ksi.

Metallisininen Porsche on parhaillaan myynnissä Zwischengas-sivustolla 56 000 Sveitsin frangin hintaan, jossa on kuulemma vielä neuvotteluvaraa. Summa on tämän hetken kurssin mukaan melko tasan saman verran euroissa, joten hinta ei kuulosta aivan pahalta erikoisempaa 928:aa etsivälle. Strosekin korisarja koostuu varsin hillityistä etulokasuojanlevityksistä, sivu- ja takahelmoista sekä reilummin pullistetuista takalokasuojista.

Lisäksi etuovien takareunoihin on sovitettu ritilämäiset koristeet, jotka tuovat hieman mieleen Ferrari Testarossan kylkiritilät. Etu- ja takaspoileri on puolestaan lainattu 928 S:stä. Auton alla pyörivät takana leveämmät BBS RS:t, jotka sopivat kuin nenä päähän 1980-luvun tuning-luomukseen. Sininen ulkoväri saa kontrastia ruskean ja mustan sävyjä yhdistelevästä nahkasisustasta, joka näyttäisi olevan rattia lukuun ottamatta edelleen tehtaan jäljiltä. Penkkien keskiosat on verhoiltu sittemmin kulttimaineeseen nousseella Pascha-kankaalla, joka on todellinen aikansa lapsi.

Suosittelemme

Porschea mainostetaan matching numbers -yksilöksi, ja auton mukana tulee erilaisia Sveitsin Porschen aitoustodistuksia. 4,5-litrainen veekasi on kuulemma remontoitu täysin 120 000 kilometrin kohdalla, ja kori on käyty läpi 20 000 kilometriä myöhemmin vuonna 2016. Auto on jopa esiintynyt Porschen historiasta kertovassa TV-sarjassa vuonna 2017. Tällä hetkellä mittarissa on 159 000 kilometriä, ja kuntoa kehutaan loistavaksi. Kiinnostuneita ohjataan ottamaan suoraan yhteyttä 928:n sveitsiläiseen myyjään.

LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat