A-luokan Mersun loppu häämöttää jo – stuttgartilaiset haluavat keskittyä tulevaisuudessa jälleen kalliimpiin autoihin

Mercedes hyppäsi aivan uusille urille 25 vuotta sitten lanseeratun A-luokan myötä. Tila-automainen tötterö on kehittynyt vuosien saatossa kompaktiluokan dynaamisemman pään edustajaksi, mutta auton tulevaisuus on silti erittäin epävarma.

Mercedeksen toimitusjohtaja Ola Källenius on todennut julkisesti, että merkki ei halua tulevaisuudessa kilpailla massavalmistajien kanssa. Mercedes-Benz aikoo sen sijaan suunnata jälleen perinteisille apajilleen, eli luksusluokkaan. Tätä on päästy testaamaan jo koronapandemian aiheuttaman komponenttipulan myötä. Kun osia ei ole riittänyt kaikkiin uusiin autoihin, Mersulla on priorisoitu kalliimman pään malleja ilmeisen hyvällä menestyksellä.

B-luokan kompaktin tila-auton poistuminen näyttämöltä nykysukupolven jälkeen on ollut jo pitkään julkinen salaisuus. Tämä tapahtuu jo kahden vuoden päästä, koska crossoverit ja katumaasturit ovat tehokkaasti vieneet tämän segmentin asiakkaat. Eri medioiden tietojen mukaan myös B-luokan teknisenä pohjana toimiva A-luokka on kokemassa saman kohtalon vuonna 2025, vaikka kompaktiauton myyntilukemat ovat olleet ihan mukavalla tasolla.

Tämä johtuu mm. siitä, että uusiin autoihin edellytetään yhä monimutkaisempia ajoavustimia, ja entistä tiukemmat Euro 7 -päästömääräyksetkin ovat jo aivan nurkan takana. Tällaisen teknologian kehittäminen nielee melkoisia rahasummia, jotka on helpompi saada takaisin myymällä kalliimpia luksusmalleja. Niinpä Mercedes ei aio tulevaisuudessa enää panostaa C-luokan alapuolelle sijoittuvien autojen kehitystyöhön.

Suosittelemme

Nykyisen A-luokan pohjalta tehdyt mallit saavat pysyä myynnissä siihen asti kunnes täysin uusi MMA-perusrakenne korvaa nykyisten etuvetopohjaisten mallien alta löytyvän MFA-II-rakenteen. Mercedes Modular Architecture -sanoista lyhenteensä saanut MMA on suunniteltu ensisijaisesti sähköistettyjä ja täyssähköisiä autoja silmälläpitäen. Nokalle voidaan kuitenkin sijoittaa poikittain myös kolmi- tai nelisylinterinen polttomoottori, joka palvelisi jatkossa enää toimintamatkan pidentäjänä. Ensimmäinen MMA-pohjainen malli on Mercedeksen mukaan tulossa vuonna 2024.

Mercedes-Benz aikoo tarjota vuoteen 2030 mennessä yli 20 täyssähköautoa, mikä vaatii melkoisia investointeja sekä näiden uutuuksien tuotekehitykseen että tuotantokapasiteetin luomiseen. Säästöjä haetaan karsimalla nykyisestä valikoimasta vähemmän tuottavia malleja, joten moni muukin Mersu saattaa kokea saman kohtalon A- ja B-luokan kanssa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Stellantis on valmis kääntämään takkinsa, jos sähköautojen kysyntä sakkaa

Stellantiksen toimitusjohtaja Carlos Tavares on todennut, että maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja on valmis muuttamaan sähköautostrategiaansa ensi vuoden tärkeiden Yhdysvaltojen ja Euroopan vaalien tulosten perusteella.

Tesla Cybertruckin tuotantomalli esiteltiin vihdoinkin – osa lupauksista jäi kuitenkin täyttymättä

Siitä on kulunut jo neljä vuotta, kun Tesla Cybertruckin tutkielma tuotiin julkisuuteen. Monien viivästysten jälkeen nyt on vihdoinkin tuotantomallin esittelyn vuoro.

Uusi Porsche Panamera esiteltiin – iso luksusauto kallistuu nyt kaarteisiin kuin moottoripyörä

Porsche on jo julkaissut monenlaisia tiisereitä kolmannen sukupolven Panamerasta, ja nyt uutuus tuotiin vihdoinkin julkisuuteen. Panamera ei ole täysin uusi auto, mutta sekä tekniikkaa että ulkonäköä on hiottu kattavasti.

Maailman suurin autonvalmistaja kamppailee yhä vaikeuksien kanssa

”Emme ole enää kilpailukykyisiä”, on Volkswagenin toimitusjohtajan viesti, kun yhtiö vähentää henkilöstöä osana 10 miljardin euron säästökuuria.

Tyyliniekan uusimmat