90-luvun pikku-Fiat suorastaan lentää uuden tekniikan voimin – tätä Cinquecentoa vauhdittaa Kawasaki Ninjan kone

Fiat on tehnyt monta ikimuistettavaa ja hienosti muotoiltua pikkuautoa, mutta 1990-luvun alussa lanseerattu Cinquecento ei valitettavasti kuulu tähän joukkoon. Takamoottorisen 126:n seuraajaksi esitelty pikku-Fiat oli harvinaisen tylsästi muotoiltu laatikko, jonka tekniikassakaan ei ollut mitään ihmeellistä. Puolassa tehty pikkuinen oli kuitenkin edullinen, mikä teki siitä aikanaan varsin suositun valmistusmaansa lisäksi myös Italiassa.

Cinquecentosta oli budjettihenkisen perusmallin lisäksi tarjolla Sporting-niminen urheiluversio, joka ei kuitenkaan tehnyt nimelleen varsinaisesti oikeutta. Sportingia vauhditti nimittäin 54-heppainen 1,1-litrainen kone, joka ei saanut ihmeitä aikaan edes pienessä ja kevyessä autossa. Virittäjät ovatkin yleensä katselleet muualle sopivaa aihiota etsiessään, mutta Cinquecentostakin saa rakennettua todellisen tykin.

Tällöin autosta ei tosin jää jäljelle kuin kuoret. Nettiin putkahti nyt rankasti modifioitu yksilö, jonka tekniikka on mahdollisimman kaukana alkuperäisestä. Konepellin alla majaillut pieni neloskone on nimittäin siirretty parempaan käyttöön, ja Fiat on muutettu keskimoottoriseksi sekä takavetoiseksi. Uusi voimanlähde on todella eksoottista perua, koska se on lainattu moottoripyörästä.

Vuoden 2012 Kawasaki Ninja ZX-14R:stä napattu mylly tuottaa mukavat 250 hevosvoimaa, ja se kiertää 12 000 rundiin asti. Niinpä myös soundit ovat hieman eri tasoa kuin alkuperäisessä Cinquecentossa. Tätä yksilöä ei voi kutsua sleeperiksi edes ulkokuorensa perusteella, koska autoa koristavia lokasuojien levikkeitä ja etuhelmaa ei voi olla huomaamatta. Pullistusten alla piilevät rutkasti vakiota leveämmät slicksit, ja jopa etuvalot sekä takapuskuri on jätetty pois painonsäästön nimissä.

Auto onkin puhdas ratakilpuri, ja niinpä myös katuauton sisusta on saanut tehdä tilaa turvakaarille, kuskin kuppipenkille, kisatyyliselle ratille ja karsitulle mittaristolle. Katso oheiselta videolta, kuinka pikku-Fiat kiitää radalla Kawasakin tekniikan voimin:

LähdeCarscoops

Aihepiirin uusimmat

Kiinalaiset sähköautot valtaavat maailmaa, mutta Yhdysvalloissa niitä ei ole nähty

Arvioiden mukaan Kiina tuottaa jo 60 prosenttia kaikista myydyistä sähköautoista tänä vuonna. Pohjois-Amerikassa kadut kuitenkin kumisevat tyhjyyttään kiinalaisista sähköautoista.

DEFA Power: Älykäs ja edullinen sähköauton latausasema

DEFA toi tänä vuonna markkinoille uuden latausaseman kiinteällä latauskaapelilla. Uusia sähköautojen latausasemia julkaistaan ​​koko ajan, eikä valinta ole kuluttajana helppoa. Hinnat ja ominaisuudet vaihtelevat paljon.  DEFA...

Sähköautokanta jatkaa kasvuaan – näitä sähköautoja rekisteröidään eniten Suomessa

Suomen täyssähköisten autojen osuus autokannasta jatkaa kasvuaan. Tuoreessa Sähköinen liikenne ry:n teettämässä raportissa kerrotaan, että jo yli joka kolmas Suomen teillä liikkuva sähköauto on...

Kerrankin kevyt sähköauto – David Brownin muokkaama klassikko-Mini painaa vain 640 kiloa

Suurin osa sähköautoista on merkittävästi polttomoottorivastineitaan painavampia möhkäleitä, mikä on melkoisessa ristiriidassa ympäristöä säästävän ekoauton idean kanssa. Asia on kuitenkin toisin, kun sähköauton lähtökohta on esitelty vuonna 1959.

Tyyliniekan uusimmat