Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodasta ei olisi paljoa jäljellä, jos amerikkalaisnuoret saisivat päättää.
Yhdysvaltalaiset eivät voi tällä hetkellä ostaa kiinalaisia sähköautoja, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan alle 40-vuotiaat amerikkalaisnuoret toivottaisivat ne tervetulleiksi avosylin. Tutkimustuloksista kävi nimittäin ilmi, että peräti 76 prosenttia nuoremmista amerikkalaisista harkitsisi vakavasti kiinalaisen sähköauton ostamista.
AutoPacificin 800:lle kansalaiselle tehdyn kyselyn mukaan 18–80-vuotiaan vastaajan yleinen kiinnostus kiinalaisia sähköautoja kohtaan oli huomattavasti nuorempia ikäpolvia alhaisempi, mikä oli kaikkiaan vain 35 prosenttia. Tämä johtui ennen kaikkea yli 60-vuotiaiden haluttomuudesta, joista vain 26 prosenttia vaikutti innokkaalta harkitsemaan kiinalaista sähköautoa. Vanhempien ikäpolvien penseä suhtautuminen johtui mahdollisesti maiden välisestä kireästä suhteesta.
Jotkut “ei kiitos” -valinneista saattaa kuitenkin vielä muuttaa mieltään. Kuusitoista prosenttia kyselyyn vastanneista 800:sta ihmisestä nimittäin sanoi, että he olisivat halukkaampia ostamaan kiinalaisen sähköauton, jos se olisi valmistettu Yhdysvalloissa. Tätä he pitivät ”enemmän amerikkalaisena”, jolla voitaisiin myös auttaa tukemaan paikallista taloutta ja työntekijöitä.
Kaikki ikäryhmät ilmaisivat huolensa tietoturvasta, mikä oli yksi syy siihen, miksi Bidenin hallinto nosti kiinalaisten sähköautojen veron nelinkertaiseksi aiemmin tässä kuussa. Tutkimuksessa myös huomattiin, että myös nuoremmat kiinalaismyönteisemmät ostajat olivat yhtä huolissaan yksityisyydestään, kuin vanhemmat vastaajat.
Monet kiinalaissähköautovastaiset nuoret tiesivät myös kiinalaisia sähköautovalmistajia, minkä uskotaan johtuvan näiden brändien näkymisestä sosiaalisessa mediassa. Toisen erillisen tutkimuksen mukaan 58 prosenttia yhdysvaltalaisista ostajista, jotka olivat harkinneet kiinalaisen sähköauton ostamista, tunsivat erityisesti kiinalaiset merkit, kuten BYD, Leapmotor ja Nio.