Chevrolet kehitti Camaron 1960-luvun puolivälin jälkeen kilpailemaan hetkessä suursuosioon nousseen Ford Mustangin kanssa. Chevrolet ehti toisena valmistajana ns. poniautojen markkinoille, ja ensimmäinen Camaro esiteltiin suurelle yleisölle syksyllä 1966. Chevrolet legendaarinen malli viettää siis tänä vuonna 50-vuotissynttäreitään, ja jenkit paljastivat nyt sen kunniaksi todellisen tykkiversion uuden ajan muskeliautostaan.
Kuudennen sukupolven Camaro tuli markkinoille viime vuonna, ja auto seuraa edeltäjänsä viitoittamalla retromuotoilun tiellä. Viimeisin Camaro on kuitenkin vielä edeltäjäänsäkin tuimailmeisempi, ja painoa saatiin pudotettua mukavasti mallivaihdoksen yhteydessä. Tähän mennessä tehokkain versio on ollut noin 460-heppaisella LT1-veekasilla varustettu SS, mutta tähän tulee nyt muutos. Malliston uusi kuningas on nimittäin ZL1, jossa tehoa on peräti 640 hevosvoimaa.
Jo edellisestä Camarosta oli tarjolla vastaava malli, mutta sen ahdetusta veekasista irtosi ”vain” 580 heppaa. Uudessa ZL1:ssä käytetään samaa 6,2-litraista mekaanisesti ahdettua LT4-kasia kuin mm. Corvette Z06:ssa, mutta Vettessä tehoa on vielä 10 pollea enemmän. Camaro ZL1:n kone tuottaa 640 hevosvoiman teholukeman lisäksi lähes 870 newtonin väännön, joka välitetään takapyörille joko perinteisen kuusivaihteisen manuaalin tai täysin uuden 10-vaihteisen automaatin kautta.
Camaron uuden superversion erottaa vähemmän tehokkaista malleista massiivisilla ilmanottoaukoilla ja splitterillä varustetun etupuskurin, pulleamman konepellin, leveämpien etulokasuojien, aggressiivisten sivuhelmojen ja ison takaspoilerin ansiosta. Lisäksi autossa on 20-tuumaiset takovanteet, joiden ympärille on kietaistu ZL1:tä varten kehitetyt Goodyear Eagle F1 Supercar -kumit. Sisätiloissa on Recaron sporttijakkarat, alareunastaan litistetty ratti ja mm. punaisia tehosteita kertomassa huippumallin statuksesta.
Suosittelemme
Camaro ZL1:n varusteluun kuuluu esimerkiksi mukautuva iskunvaimennus, Brembon jarrut, sähköinen tasauspyörästön lukko, nopeaa ajoa varten kehitetty luistonesto, ajomoodivalinta ja launch control -toiminto, joten amerikkalaisten suorituskykyfriikkien tarpeet on otettu kattavasti huomioon. Monet luulivat muskeliautojen hevosvoimasodan pysähtyneen 1970-luvun alkuun, mutta uuden ajan katutykit jättävät esikuvansa varjoonsa ainakin teholukemien osalta. Camaro ZL1 taistelee muskeliautojen kruunusta mm. Dodgen yli 700-heppaisten Hellcat-mallien kanssa, ja uudesta Mustangista odotellaan vielä supertehokasta Shelby GT 500 -versiota vastaamaan Camaron heittämään haasteeseen.