1960-luvun tyyli kohtaa nykyajan – Australian Porsche teetti 1965 Reimagined -erikoismallin uudesta 911:stä

Porsche 911 esiteltiin vielä 901:n nimellä syksyn 1963 Frankfurtin autonäyttelyssä. Myynti starttasi seuraavana vuonna, jolloin ensimmäinen yksilö rantautui myös Australian mantereelle.

Porschen Australian maahantuojana toimi tuolloin Norman Hamilton, joka toimitti maan ensimmäisen 911:n Adelaidessa vaikuttaneelle maanviljelijä Ron Angasille vuonna 1964. Tuolloin Porschen Exclusive Manufaktur -yksilöintiosastosta ei ollut vielä kuultukaan, mutta Angasin auton varustusta harkittiin silti pitkään. Lopulta valinta kohdistui Stone Grey -harmaaseen ulkoväriin ja Porschen värillisiin vaakunoihin pölykapseleissa.

Lisäksi autoon tehtiin koko joukko muutoksia heti luovutuksen jälkeen. Niihin kuului esimerkiksi uusi äänenvaimennin, joka nosti ilmajäähdytteisen bokserikuutosen huipputehoa neljän hevosvoiman verran 134 hepan kokonaislukemaan. Porsche sai myös vakiota tehokkaammat ajovalot Angastonin kaupungin hämäriä pikkuteitä silmälläpitäen.

Nyt Melbournen ja eteläisen Sydneyn Porsche-jälleenmyyjät muistelevat Australian ensimmäistä 911:tä upouuden Carrera S:n pohjalta tehdyllä luomuksella, jolle on annettu 1965 Reimagined -nimi Ron Angasin auton mallivuoden mukaan. Porsche Exclusive Manufakturin käsialaa oleva erikoismalli jää todelliseksi harvinaisuudeksi, koska niitä tehdään vain kaksi kappaletta, eli yksi kummallekin Porsche-liikkeelle.

Suosittelemme

Autojen pintaa koristaa Crayon-niminen vaaleanharmaa väri, ja samaa sävyä löytyy myös moottoritilan kannen ritilästä. Porschejen alla pyörivät 20- ja 21-tuumaiset Carrera Exclusive Design -vanteet, joiden takaa pilkottavat mustat jarrusatulat. Ulkonäkö viimeistellään SportDesign-sivuhelmoilla, täysin korinvärisillä peileillä ja sivuikkunoiden kiiltävillä koristelistoilla.

Sisätilat on puolestaan verhoiltu Agave Green -värisellä nahalla, joka herättää mielleyhtymiä vanhan Porschen vihreään sisustaan. Turvavyötkin ovat vihreät, kun taas kontrastiompeleet ovat samaa sävyä autojen ulkovärin kanssa. Niskatuista löytyy brodeerattu Porschen vaakuna, ja harjatusta alumiinista valmistetut kynnyslistat on valaistu. Niitä koristaa erikoismallin statuksesta muistuttava 1965 Reimagined -teksti.

Autojen sisustoja on höystetty myös Paldao Dark -nimisestä tummasta avosyisestä puuviilusta tehdyillä koristeilla, jotka on kuulemma valmistettu ympäristölle vastuullisesti klassisesta ulkonäöstä huolimatta. Luonnollisesti erikoismallien muukin varustelu edustaa tätä päivää, vaikka tyyliin onkin haettu monia vaikutteita yli 55 vuoden takaa.

LähdeCarscoops

Lue lisää