1960-luvulla maineeseen noussut kilpatiimi tekee klassisesta Ford Mustangista sähköauton

Brittiläisen Alan Mann Racingin kilpa-autot oli 1960-luvulla helppo bongata niiden punakultaisen värityksen myötä. Tiimi ajatti britti-Fordien lisäksi Amerikan Fordin tuotoksia ja teki tässä suhteessa myös historiaa.

Ford Mustangin ensimmäisestä merkittävästä kilpailusaavutuksesta, eli vuoden 1965 Tour de Francen voitosta saadaan nimittäin kiittää juuri Alan Mann Racingia. Nyt sama firma on ottanut ensimmäisen polven Mustangin hieman toisenlaisen projektin lähtökohdaksi ja muuttanut jenkkiklassikon nykytrendien mukaiseksi sähköautoksi.

Kuva: Alan Mann Racing

Isossa-Britanniassa edelleen vaikuttava Alan Mann Racing tai sen yhteistyökumppanina Pohjois-Amerikassa toimiva Mann ePower Cars voivat käyttää konversion lähtökohtana joko heidän hankkimaansa tai asiakkaan omaa Mustangia mallivuosilta 1964-1966. Fordin alkuperäinen kuusi- tai kahdeksansylinterinen bensakone vaihdetaan sähkömoottoriin, ja samalla myös kori sekä sisusta entisöidään.

Ajettavuuden pitäisi puolestaan kohentua huimasti, kun Mustang saa Alan Mann Racingin käsittelyssä päällekkäisillä kolmiotukivarsilla varustetun erillisjousituksen, coiloverit ja hammastanko-ohjauksen. Sähkömoottori tuottaa 304 hevosvoimaa ja 310 newtonmetriä, mikä ei kuulosta kovinkaan paljolta nykymaailmassa. 72 kWh:n akkupaketti painaa kuitenkin vain hitusen enemmän kuin autosta poistettava alkuperäinen moottori-vaihteistoyhdistelmä, joka näyttää vaa’alla 285 kilon lukemaa.

Kuva: Alan Mann Racing

Niinpä täyssähköinen restomod kiihtyy nopeammin kuin yksikään alkuperäiskuntoinen ensimmäisen polven Mustang. 60 mailin tuntinopeuteen (96 km/h) pyrähdetään 5,2 sekunnissa, ja 156 km/h:n lukemaan rajoitettu huippunopeuskin riittänee tällaiseen autoon. Samaa voidaan sanoa 354 kilometrin toimintasäteestä, joka on samaa luokkaa kuin 61 litran tankilla varustetussa alkuperäiskuntoisessa V8-Mustangissa.

Autoa pystyy lataamaan niin tasa- kuin vaihtovirrallakin, ja akut täyttyvät nopeimmillaan 40 minuutissa 20 prosentista 80 prosenttiin kapasiteetista. Varusteluakin on modernisoitu oikein urakalla, ja niinpä sähkö-Mustangista löytyy kunnollinen ilmastointi, tukevat penkit sekä Apple CarPlay – ja bluetooth-liitettävyys. Kaikella tällä on kuitenkin hintansa, koska taksat starttaavat 200 000 punnasta eli noin 230 000 eurosta.

Suosittelemme

Kuva: Alan Mann Racing

Lisäksi on pakko sanoa, että klassisen Mustangin sielu häviää kun äänetön sähkömoottori korvaa herkullisesti murisevan veekasin. Myös Alan Mann Racingia luotsaava Henry Mann toteaa, että hekin tulevat aina rakastamaan kunnolla viritetyn polttomoottorin tuottamia ääniä ja jopa hajuja, mutta jossakin vaiheessa bensakoneiden käyttäminen jopa klassikoissa saattaa muuttua mahdottomaksi. Kaikkien bensapäiden kannalta sopii toivoa, että tämä jää kuitenkin vain turhilla uhkakuvilla pelottelevaksi myyntipuheeksi.

Kuva: Alan Mann Racing
Kuva: Alan Mann Racing
LähdeCarscoops

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Tältä näyttää maailman kevein Toyota Land Cruiser 70

Kuvassa ei ole maailman vahvimmat miehet, vaan klassisen maastoauton uutuusmallin yksityiskohtainen ja täysikokoinen versio, joka on taitavasti valmistettu styroksista.

Toyota esitteli pienen sähkö-SUV:n konseptin – Volvo EX30:n kilpailija tulee myyntiin jo ensi vuonna

Toyota järjesti Brysselissä Euroopan markkinoille suunnatun tilaisuuden, jossa tuotiin ensimmäistä kertaa julkisuuteen vanhan mantereen asiakkaiden makuhermoon iskevä pieni sähkö-SUV. Tällä hetkellä kyse on vielä tutkielmasta, mutta autoa voidaan odottaa myyntiin jo ensi vuonna.

Vihdoinkin uusi Lancia – täyssähköinen Ypsilon esitellään helmikuussa

Lancialla on hieno historia, mutta viime vuodet ovat olleet melkoista tuskien taivalta perinteikkäälle italialaismerkille. Lancia on myynyt ainoastaan Italiassa pahasti ikääntymään päässyttä Ypsilonia, mutta tilanteeseen on luvassa helpotusta jo pikapuoliin.

Uusi Daihatsu Taft haluaa haastaa jälleen Suzuki Jimnyn maastossa

Daihatsu Taft on jääny Suomessa toistaiseksi aika vieraaksi automalliksi, mutta kyseessä on alkujaan täälläkin paremmin tunnetun Suzuki Jimnyn kilpailija.

Tyyliniekan uusimmat