Helsingissä viime lauantaina ensimmäistä kertaa järjestetyssä Nostalgia Car Showssa nähtiin monenmoisia kotimaisia old school -jenkkiautoja laidasta laitaan. Yksi useammasta paikalle kaartaneesta amerikanvanista oli Matti Moilasen omistama pirteän keltainen Chevy vuodelta 1975. Kyseessä on pitkän päivätyön Urjalan kunnan ambulanssina tehnyt paku, jonka mittariin oli ehtinyt kertyä arviolta 600.000 kilometriä.
Moilanen astui Chevroletin elämään 80-luvun lopulla, jolloin alkoi entisen sairasauton muokkaaminen näytösluontoiseksi reissuautoksi. Rakentelu jatkui aina pitkälle 90-luvulle, kun autosta sheivattiin ylimääräisiä listoja ja kahvoja, sekä tehtiin ehdasta pellistä helmoihin levikkeitä. Auton sisustassa ei ole pennejä eikä euroja laskettu. Nahat on paikkakunnalla sijainneen Friitalan nahkatehtaan aitoa nahkaa, ja puuosat ei enempää eikä vähempää kuin harvinaisempaa visakoivua. Matti valjasti penkkien verhoiluun kätevästi kotoa löytyneen kauniimman osapuolensa, joten käsityöt ovat tapahtuneet perhepiirissä. Koivupuuta ei ole autossa sitäkään pihistelty, vaan siitä on väännetty niin sisustan huonekalut, kuin puoli kojelautaa aina katseenvangitsevaa rattia myöden.
Ajatukset Egyptin kuumille aavikoille vieville maalauksillekin löytyi taiteilija tuttavapiiristä. Kynäruiskuun tarttui nimittäin kunnan alueella vaikuttanut lastentarhanopettaja Asikaisen Liisa, jonka repertuaariin kuuluu myös jokunen taiteiltu kypärä ja rekannuppi. Moilanen antoi teosten aiheeksi vapaat kädet, kunhan kyljistä ei löytyisi alastomia naisia, eläimiä tai avaruusaiheita. Lopputulos onkin mukavasti kliseitä karttavaa jälkeä. Auton kyljistä löytyy niin itämaisia raunioita, kameleita kuin palmuja ja korppikotkakin, joten ihan kirjaimellisesti ei ohjeita kuitenkaan noudatettu.
Moilasen matka-auto on kuuden hengen henkilöautoksi rekisteröity, joten tässä tapauksessa ei päästä nautiskelemaan viisaan eduskuntamme päättäjien tulevista matkailuautoihin kohdistuvista verorasitteista. Chevroletin katto on toistakymmentä senttiä levitetty -68 mallin Ford Transitin katto, joten Chevy on joutunut nöyrtymään verisen kilpailijansa luovutuselimeen, vaikkakin eurooppalaiseen sellaiseen. Lasit ovat puolestaan teetetty oman maun mukaan Kuttilan autolasissa.
Konehuoneesta on löytynyt monenmoista kyyditsijää aina Trans Amin padasta lähtien. Nykyisin kulkupuolelta hoitelee modernimpi ruiskutekniikka. Kaikesta päätellen auto on ollut rakentajalleen mieluinen, sillä muita autoja on Chevyvanin olemassaolon aikana tullut ja mennyt, mutta keltainen amerikankaappi on säilynyt rinnalla kaikki nämä vuodet. Siitä kertoo rakentelun jälkeen ajetut 70.000km, ja palkintojakin on autosta kertynyt melkein sata kappaletta aina Saksanmaata myöden.
Suosittelemme